Ajokeli on tänään huono lähes koko maassa pohjoista Suomea lukuun ottamatta.
Uudellamaalla ja maan länsiosassa ajokeli on aamusta alkaen ollut paikoin jopa erittäin huono lumisateen, pöllyävän lumen ja jäisten tienpintojen vuoksi.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen kertoo STT:lle, että pääkaupunkiseudulta Pirkanmaalle ja osin Pohjanmaallekin ulottuva sakea lumisade haittaa tällä hetkellä liikennettä.
– Jos tällaisella pyryllä ajaa moottoritiellä, niin mieluummin ajaisin nyt 60 tai 70, Korhonen toteaa.
Voit seurata Helsingin säätilannetta suorana alla olevalta videolta. Jos upotus ei näy selaimessasi, löydät sen YouTubesta täältä.
Poliisin mukaan Länsi-Uudellamaalla muun muassa Espoossa ja Lohjalla on tapahtunut lukuisia pieniä onnettomuuksia.
Lohjan Porintiellä ja Lohjanharjuntiellä kuljettajia ajoi ojaan. Espoon Länsiväylällä oli useita peräänajoja.
– Vakavilta vammoilta on toistaiseksi säästytty, mutta ajokeli on edelleen haastava, Länsi-Uudenmaan poliislaitos muistuttaa tiedotteessaan.
Itä-Uudenmaan poliisi kehottaa X:ssä autoilijoita heikentyneen ajokelin vuoksi pitämään ajonopeudet maltillisina ja turvavälit edellä ajavaan autoon riittävän pitkinä.

