Ulkoministeriön mukaan mahdollisuudet avustaa Venezuelassa ovat vähäiset.
Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Venezuelaan toistaiseksi. Ulkoministeriö päivitti tiistaina Venezuelan-matkustustiedotettaan.
Etelä-Amerikan Venezuelassa on viime kuukausien aikana raportoitu useista joukkopidätyksistä ja ulkomaalaisten pidätyksistä. Ne ovat tapahtuneet pääasiassa pääkaupunki Caracasissa.
Suomen ulkoministeriö kehottaa myös välttämään kokoontumisia tai mielenosoituksia. Mielenosoitukset voivat muuttua nopeasti väkivaltaisiksi ja johtaa yhteenottoihin poliisin tai asevoimien kanssa.
Suomen ulkoministeriö sanoo, että edustuston mahdollisuudet avustamiseen ovat vähäisiä.
Matkustustiedotteessa tuodaan esiin, että lentoliikenteessä on ajoittaisia häiriöitä ja että kaupalliset lennot saattavat keskeytyä ilman ennakkovaroituksia.
Lue myös: Trump haluaa Venezuelasta muutakin kuin huumekauppiaat – tästä konfliktissa on kyse
Samaan aikaan Trump uhittelee
Venezuela on ollut kansainvälisissä uutisotsikoissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon aloitettua iskut maasta lähtöisin oleviin epäiltyihin huumeveneisiin.
Yhdysvallat on tehnyt Karibianmerellä useita iskuja veneisiin, joita on väitetysti käytetty huumeiden salakuljettamiseen Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat väittää Venezuelan presidentti Nicolas Maduron olevan väitetyn huumekartellin johtaja.
Maanantaina Valkoinen talo vahvisti, että presidentti Trump tapaa kansallisen turvallisuuden tiimiään keskustellakseen muun muassa Venezuelasta. Yhdysvallat on keskittänyt syksyn mittaan Karibianmerelle niin paljon sotavoimaa, ettei vastaavaa ole nähty sitten Kuuban ohjuskriisin 1960-luvulla.
Trump on aiemmin varoittanut Yhdysvaltojen käynnistävän Venezuelassa mahdollisia maaoperaatioita väitetyn huumeiden salakuljetuksen kitkemiseksi.
Trump ilmoitti viikonloppuna haluavansa lentoliikenteen lakkaavan Venezuelan ja sen ympäristön ilmatilassa. Hän osoitti viestinsä kaikille lentoyhtiöille ja maan ilmatilan käyttäjille.
Monien asiantuntijoiden mukaan huumeet ovat vain tekosyy sotavoimalle alueella, ja Trumpia kiinnostaa Venezuelassa todellisuudessa öljy. YK:n mukaan Venezuela ei tuota itse kokaiinia, ja Yhdysvaltain omienkin viranomaisten mukaan valtaosa maahan tulevasta kokaiinista on peräisin Kolumbiasta.
Lue myös: Trump haluaa lentoliikenteen lakkaavan Venezuelan ja sen ympäristön ilmatilassa
Maduro: Emme suostu "orjan rauhaan"
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro sanoo maansa kestäneen useiden kuukausien ajan Yhdysvaltojen aggressiota, jota presidentti kuvaili psykologiseksi terrorismiksi.
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro sanoo, ettei maalle kelpaa orjan tai siirtomaan rauha.
Maduro kommentoi maanantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Venezuelaan kohdistamaa uhittelua.
– Haluamme rauhaa, mutta rauhaa itsemääräämisoikeuden, tasa-arvon ja vapauden kanssa. Emme halua orjan rauhaa emmekä siirtomaan rauhaa, Maduro sanoi kannattajilleen Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa.
Maduro sanoi, että he ovat useiden kuukausien ajan kestäneet Yhdysvaltojen aggressiota, jota presidentti kuvaili psykologiseksi terrorismiksi.
20:27Marraskuu 2025: Aikooko Trump todella hyökätä Venezuelaan? Ulkomaantoimittaja analysoi tilanteen.