Suomi pyrkii marraskuussa helpottamaan matkustamista Suomeen testausta lisäämällä. Karanteenit lyhenisivät mallissa kolmeen päivään.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, että marraskuussa on tavoitteena päästä uuteen malliin, jossa rajatarkastuksia ei enää tarvittaisi.
– Marraskuussa mahdollisesti tuleva malli perustuu kahteen testiin ja mahdollisesti lyhyeen karanteeniin. Esimerkiksi jos Suomesta lähtee käymään työmatkalla tai sukuloimassa, pitäisi heti maahan takaisin tultua käydä testissä. Jos testi on negatiivinen, pitää silti olla kolme päivää karanteenissa. Sen jälkeen tehtäisiin toinen testi, ja jos sekin olisi negatiivinen, jäisi karanteeni vain kolmeen päivään nykyisen suositellun 14 vuorokauden sijaan, Pimiä sanoo.
Lue myös: Lyhyt oli ilo naapurimaahan matkustamisesta: Näin liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka iloitsi rajojen avaamisesta vain kaksi viikkoa sitten – ja nyt rajat sulkeutuvat jälleen
Muutamaksi päiväksi bisnesmatkalle tuleville saapuminen olisi vielä helpompaa.
– Jos yrityspuolella oleva henkilö tulee Suomeen yhdeksi tai kahdeksi päiväksi, riittää, että hänellä on etukäteen otettu negatiivinen testi.
Pimiän mukaan testausmallilla pitäisi tartunnoista tulla esille yli 90 prosenttia.
Mallia ollaan ottamassa käyttöön vasta marraskuussa, koska se vaatii muutoksia lainsäädäntöön ja testausjärjestelmän valmistamista siihen, että maahantulijoilta voidaan ottaa useita testejä.
Matkustusala kritisoi nopeasti muuttuvia rajoituksia ja viestintää
Valtioneuvosto kertoi tänään, että maahantulon rajoitukset palautetaan Suomen ja Islannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Slovakian ja Viron välisessä liikenteessä. Rajoitukset palautetaan, koska maiden tautitilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Rajoitukset tulevat voimaan ensi maanantaina.
