Sisäministeriön mukaan uuden vaaratiedotejärjestelmän käyttöönottoa hidastavat muun muassa laitehankintojen kilpailutukset.
Puolustusvaliokunta moitti eilen sisäministeriötä hallinnollisesta hitaudesta ja siitä, että uusi cell broadcast -vaaratiedotejärjestelmä saadaan käyttöön mahdollisesti vasta ensi vuonna tai tämän vuoden lopulla. Tarve järjestelmälle on noussut keskusteluun drooniuhkien vuoksi.
Sisäministeriö on anonut rahoitusta uudelle, cell broadcast -teknologiaan perustuvalle vaaratiedotejärjestelmälle jo pitkään, myös aiemmilla hallituskausilla, mutta rahoitusta ei ole myönnetty, kertoo sisäministeriön pelastusosaston erityisasiantuntija Mikko Jääskeläinen.
– Tämä olisi tietenkin pitänyt ottaa käyttöön vuosikausia sitten, viime tai edellisellä tai jopa sitä edellisellä (hallitus)kaudella. Mutta ei niitä kannata ruveta jälkikäteen pohtimaan, Jääskeläinen sanoo.
Jääskeläinen ei lähde moittimaan nykyistä, tai aiempia hallituksia hitaudesta. Päätökset tehdään aina senhetkisen tiedon, taloustilanteen, ja tarpeiden perusteella, hän sanoo.
Jääskeläisen mukaan ministeriö toivoi rahoitusta ensimmäisen kerran jo ennen vuotta 2012, jolloin Alankomaissa toteutettiin ensimmäinen EU-alert -konseptin mukainen, cell broadcast -teknologiaan perustuva vaaratiedotejärjestelmä.
Nyt hallitus on myöntänyt uudelle järjestelmälle rahoituksen, ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on linjannut sen tulevan mahdollisesti käyttöön jo tämän vuoden aikana.

