Mitä ovat koronan perusvaihe, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe? Tähän suunnitelmaan THL:n uusi maskisuositus perustuu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi tänään uuden maskisuosituksen, jossa kerrotaan, miten maskeja tulisi käyttää, jos koronaepidemia siirtyy kiihtymis- tai leviämisvaiheeseen. Mutta mitä nämä vaiheet ovat?

Vaiheet perustuvat hallituksen toimintasuunnitelmaan, joka otettiin käyttöön syyskuun alussa. Siinä epidemiatilanteen kehitys jaettiin kolmeen mahdolliseen skenaarioon.

Ensimmäisenä on perustaso, joka vastaa tilannetta keskikesällä. Perustasolla tartuntoja ilmaantuu vain vähän ja kotoperäisten tartuntojen osuus kaikista on pieni.

Jos epidemia alkaa kuitenkin kiihtyä, siirrytään kiihtymisvaiheeseen. Toimintasuunnitelmassa on määritelty, että kiihtymisvaiheessa tartuntojen ilmaantuvuus on kahden viikon aikana suurempi kuin 10-25 tapausta per 100 000 asukasta.

Kiihtymisvaiheessa tartuntaketjut pystytään pääosin jäljittämään ja sairaalahoidon tarpeeseen kyetään vastaamaan ilman erityistoimia.

Jos tilanne pahenee entisestään, puhutaan leviämisvaiheesta. Leviämisvaiheessa ollaan, jos tartunnat leviävät alueellisesti tai laajemmin niin, että niitä on yli 18-50 per 100 000 asukasta kahden viikon tarkastelujaksolla.

Leviämisvaiheen määritelmään kuuluu myös, että tartunnat lisääntyvät päivittäin kymmenellä prosentilla, ja että vain alle puolet tartuntalähteistä saadaan jäljitettyä. Samalla sairaalahoidon ja tehohoidon tarve kasvaa voimakkaasti.

Tilanteen kiristyminen kiihtymis- tai leviämisvaiheeseen tarkoittaisi tiukempia rajoituksia ja suosituksia. Tautitilanne voidaan luokitella tietylle epidemiatasolle alueellisesti. THL:n uudet maskisuositukset voidaan ottaa käyttöön siis esimerkiksi sairaanhoitopiirien alueilla eri tahtiin, mikäli tautitilanne on eri puolilla Suomea eri.

Lue myös:

    Uusimmat