Mainos

SUL:n toimitusjohtaja vaitonainen Suomen heikosta menestyksestä EM-kisoissa: "Syitä on moninaisia"

3:03

Berliinin yleisurheilun EM-kilpailut sujuivat suomalaisittain historiallisen heikosti. Nyt Suomen Urheiluliitossa pohditaan parannus- ja kehityskohteita. SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto vieraili Tulosruudussa. 

Videolla Harri Aallon vierailu Tulosruudussa. 

Suomi jäi ensimmäistä kertaa 52 vuoteen ilman mitalia yleisurheilun EM-kisoista. 

– Tietenkin, kun kysymys on yksilöurheilusta, niin syitä on moninaisia. Osalla on taustalla loukkaantumisia ja muita sen tyyppisiä asioita. Nyt on tärkeää miettiä urheilija- ja valmentajaparin kanssa yhdessä, että mistä kiikastaa ja miksi tulostaso jäi sille tasolle. Urheiluliiton pitää olla siinä mukana, Aalto sanoo. 

– Heikko menestys ei johdu pelkästään loukkaantumisista. On äärettömän vaikeaa sanoa tässä tilanteessa sellaista yhtäläistä syytä, Aalto jatkaa. 

Suomen Urheiluliiton strategiassa on kärkitavoitteena auttaa urheilijoita aiempaa enemmän mitali- ja pistesijoituksien saavuttamiseen eurooppalaisella tasolla. 

– Tietenkin meillä on myös tavoitteena saada menestyjiä kovemmille kentille. Varmastikaan kaikki toimenpiteet, joita olemme yhdessä tehneet eivät ole nyt onnistuneet, Aalto toteaa. 

Valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen asema on aiheuttanut keskustelua monen heikosti menneen vuoden jälkeen. 

– Tietenkään en halua käydä läpi henkilöstöasioita julkisuudessa. Käymme asian läpi sisäisesti keskustelemalla. Meillä on selkeä järjestelmä, puheenjohtajan esityksestä voi valmennusjohtajan tai toimitusjohtajan työsuhde päättyä, Aalto kertoo. 

C Moren yleisurheiluasiantuntijan Mika Järvisen mielestä avainasia on suomalaisien urheilijoiden saaman valmennuksen taso. Järvisen mukaan valmennus tulee keskittää entistä vahvemmin. 

– Se on oikeastaan ainoa mahdollisuus meidän resursseilla. Vaikka mitä tehtäisiin, niin on pakko keskittää. Mutta, jos keskitämme, niin sitten pitää olla jotain tarjottavaa, Järvinen toteaa.

– Silloin tullaan siihen, että jos urheilijoille ja valmentajille pystytään maksamaan palkkaa, eikä pelkästään mitään pieniä tukia, niin silloin me voidaan tavallaan vaatia se, että on vaikka kaksi kuulantyöntäjää, toinen Ilomantsissa ja toinen Oulussa. Silloin sanotaan, että heidän harjoituspaikat on järjestetty Kuortaneelle. Te muutatte sinne ja siellä on valmennus, Järvinen summaa. 

Aalto on yhtä mieltä palveluiden keskittämisestä. 

– Minun mielestäni erinomainen asia, tietyt asiat on pakko keskittää. Emme pysty järjestämään kaikkia palveluita joka paikkaan. Me olemme jo yrittäneet tehdä sitä uudistuksessa, mutta varmastikaan ei olla onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä työtä pitää kuitenkin jatkaa. Tärkeintä on, mitä palveluita keskittämispaikoissa voidaan tarjota. Siellä meidän täytyy pystyä auttamaan urheilijaa ja valmentajaa paremmin, Aalto sanoo. 

Aalto ei usko, että menestys on rahasta kiinni.

– En usko, että se on ainoa ongelma siinä suhteessa. Meidän täytyy saada paljon yhteistyötä aikaiseksi Olympiakomitean ja Urheiluliiton sekä tietenkin urheilijan lähipiirin kesken. Uskon, että pystymme järjestämään sen tulevaisuudessa, ja teemme tietenkin parhaamme sen eteen, Aalto päättää. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.