Siperian hyinen ilmamassa saapumassa Suomeen – torstaina jopa 40 astetta pakkasta

Hyinen sää valtaa Suomen viikonloppuna. Ensi viikolla pakkasta voi olla enimmillään jopa yli 40 astetta.

Pakkanen kiristyy päivä päivältä ensi viikon torstaihin saakka, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

– Siperiasta tulee hyytävä puhallus, ja kylmä, arktinen ilmamassa jää Suomen päälle.

Huomenna uudenvuodenaattona pakkasta on yleisesti 10–25 astetta. Lapissa voi olla vähän kylmempi.

– Pilvisyys vähitellen vähenee ja pakkaset pääsevät sitä myöten kiristymään, kun lämpö karkaa avaruuteen ja kylmää ilmamassaa saapuu Siperiasta, Jokela selvittää.

Uudenvuodenpäivänä maanantaina pakkaslukemat ovat Jokelan mukaan Etelä- ja Lounaisrannikolla 10 ja 15 asteen ja muualla 15 ja 30 asteen välillä. Ahvenanmaalla pakkasta on noin viisi astetta.  

– Aurinko voi paistella silloin monin paikoin, mutta pakkanen on kipakkaa. Eli nyt voi ne kaikista lämpimimmät vaatteet ja villasukat kaivaa esille.

Jäätävintä torstaina

Viikon puolivälissä etelärannikonkin läheisyydessä pakkaslukemat lähestyvät kahtakymmentä.

Kaikkein jäätävimmät lämpötilat koettaneen torstaina.

– Sanotaanko, että keskiviikkona, torstaina ja perjantaina pakkasta on aika laajasti 20–40 astetta. Pohjoisessa pakkasta voi olla jopa yli 40 astetta, todennäköisesti öisin.

– Keskiviikkona kylmimmät lukemat löytyvät todennäköisesti maan itäosasta tai Lapista, mutta hyvin kylmää on kyllä kaikkialla.

Etelään voi tupsauttaa lunta

Sää on Jokelan mukaan poikkeuksellisia pakkaslukemia lukuun ottamatta poutainen ”peruskorkeapainesää”.

– Eli sateita ei juurikaan esiinny paitsi ehkä etelärannikon läheisyydessä. Tuulet puhaltelevat idän suunnasta, ja se voi napata kosteutta mereltä. Sikäli ainakin alkuviikolla voi etelässä tupsauttaa vähän lunta.

Muuten on tosiaan aika poutaista ja pilvetöntä.

Loppuviikolla ehkä lauhtuvaa

Loppuviikolla sää saattaa alkaa lauhtua.

– Jos tässä pääsee pysyvä, vahva korkeapaine muodostumaan, se yleensä jää pidempiaikaseksi. Mutta tällä hetkellä ennusteet näyttävät, että jotain kosteutta voi lännestä saapua Suomeen loppuviikolla ja voisi olla vähän nykyistä pilvisempää, Jokela kertoo.

– Se tarkoittaa sitä, että kovimmat pakkaslukemat voisivat hellittää – mutta sanoisin että tällä hetkellä yhtä todennäköistä on, että eivät juuri hellitä. Joka tapauksessa reippaasti tavanomaista kylmempää ensi viikolla on. 

Lue myös:

    Uusimmat