Sää jatkuu alkuviikolla epävakaana koko maassa, mutta ilma alkaa lämmetä loppuviikkoa kohti mennessä päivä päivältä.
Suomessa on nautittu viime päivät vaihtelevasta kesäsäästä. MTV Uutisten meteorologin Liisa Rintaniemen mukaan samankaltainen sää jatkuu myös alkuviikolla. Tarjolla on sadekuuroja koko maahan, ja ne voivat olla paikoin runsaita.
– Maanantaina Suomessa on periaatteessa kaksikin sadealuetta. Toinen on Itä-Lappiin leviävä yhtenäisemmän sateen alue ja toinen kuurosadevyöhyke, joka halkoo Suomea Pohjanmaalta kohti Kaakkois-Suomea. Siihen liittyy aika rankkoja sateita ja ukkosiakin. Hajanaisia sateita voi tulla melkein missä päin Suomea hyvänsä, Rintaniemi kertoo.
Sateisiin kannattaa varautua myös tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.
– Keskiviikkoja ja torstaina Suomen eteläpuolella Baltiassa on liikkeellä aika voimakas matalapaine, ja siinä voi tulla myrskytuuliakin. Meille siitä yltää joitain kuurosateita.
Lue myös: Kristofferin video näyttää, kuinka Helsingin kadut muuttuivat koskiksi – "Kymmenessä minuutissa kaikki oli ohi"
Ensi viikonloppuna reiluja hellelukemia
Huominen maanantai on viikon kolein päivä. Lämpötilat jäävät paikoin vain kymmeneen asteeseen.
Siitä lämpötilat alkavat Rintaniemen mukaan pikkuhiljaa nousta. Perjantaista alkaen sää myös poutaantuu.
– Läntiseen Eurooppaan alkaa virrata alkuviikolla uudestaan helteistä ilmamassaa ja näyttää siltä, että viikonlopun aikana helleilmamassa ulottuu jälleen Suomeenkin. Jos ei vielä perjantai, tämänhetkisen ennusteen mukaan lauantai ja sunnuntai ovat laajalti aurinkoisia hellepäiviä. Paikallisia ukkoskuuroja voi tosin tulla.
