Saksa on pitäytynyt ikiaikaisessa kiellossaan, jonka mukaan vähittäiskaupat eivät saa myydä sunnuntaisin kuin vain tiettyjä tuotteita ja olla auki rajoitetusti. Nyt sääntöön voi tulla muutos.
Saksassa voi olla käsillä historiallinen muutos, joka voisi sallia vähittäiskauppojen sunnuntaiaukiolon laajemmilla tuotevalikoimilla ja aukioloajoilla, kertoo The Wall Street Journal.
Maan talouskasvu on polkenut paikallaan vuodesta 2019, ja nyt hallitus yrittää kuumeisesti keksiä keinoja uuden nousun saamiseksi.
Yksi keinoista on vauhdittaa paikallaan polkenutta kulutusta sallimalla vähittäiskauppojen aukiolo viikon jokaisena päivänä, eli myös aiemmin kiellettynä sunnuntaina.
Hankkeella on kuitenkin vielä merkittäviä byrokraattisia ja kulttuurisia esteitä.
Lue myös: Saksassa historiallinen muutos, jota ei ole nähty sotien jälkeen
Kurkut ja kokis käyvät, kesäkurpitsa ja papupurkki eivät
Maanantaista lauantaihin saksalaiskaupoissa on pitkälti samanlainen meno kuin missä tahansa muualla, mutta sunnuntaina ne sulkevat ovensa, ja kaupunkien keskustat muuttuvat autioiksi.
Sunnuntaiaukiolot kieltävä sääntö juontaa juurensa vuoden 1949 perustuslain 140 artiklaan. Sen mukaan sunnuntait ja pyhäpäivät ovat ”lepopäiviä työstä ja henkistä kohotusta”.

