Tekoäly-yhtiöt rakentavat datakeskuksia Yhdysvalloissa ennätystahtia, mutta samalla myös vastarinta kasvaa. Viime vuonna paikalliset onnistuivat pysäyttämään tai viivästyttämään yli 130 miljardin euron edestä hankkeita, ja tänä vuonna vastustus on vain kiihtynyt.
Parin kuukauden ikäinen kili, Pistol, kiirehtii Kyle Schmidtin luokse. Pistol yrittää syödä Schmidtiin paitaan kiinnitettyä mikrofonia ja kirjeenvaihtajan housun lahkeita. Eläin ei tiedä, että sen takana kohoava metsä saattaa pian kadota.
– Tästä alkaa datakeskuksen maa. Koko tuo metsä, jonka näet, aiotaan kaataa, Schmidt sanoo osoittaessaan puiden peittämää rinnettä lähellä kotitaloaan.
Juuri tänne Oklahoman maaseudulle Google suunnittelee jättimäistä datakeskusta. Hanke on nostattanut alueella poikkeuksellisen voimakkaan vastarinnan.
– Datakeskus ei yksinkertaisesti kuulu tähän paikkaan. Se sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin rajojen ulkopuolella, aivan ihmisten kotien ja karjatilojen vieressä.
Schmidt kertoo muuttaneensa maaseudulle juuri rauhallisen elämäntavan vuoksi. Valtavan teollisen hankkeen rakentaminen naapurustoon tuhoaisi sen.
– Se aiheuttaisi melua, vesistöihin liittyviä saastumisriskejä. Eikä kyse ole pelkästään melusta, jonka kuulemme tontin rajalla, vaan myös ihmisen kuuloalueen alapuolella olevista matalataajuisista äänistä, jotka voivat vaikuttaa eläimiin ja ihmisten terveyteen, Schmidt sanoo.
Schmidt johtaa Protect Sand Springs Alliance -kansalaisliikettä. Hän on itse republikaani, mutta kertoo löytäneensä yhteisen sävelen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hän ei tavallisesti olisi samaa mieltä.
– Kun menimme ovelta ovelle, yhdeksän kymmenestä asukkaasta kertoi vastustavansa hanketta sataprosenttisesti ja allekirjoitti vetoomuksen. Olemme onnistuneet työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen ilman sitä vastakkainasettelua ja jakautuneisuutta, jota näkee valtakunnanpolitiikassa.
