Ruotsalaiset raivostuivat, kun julkkis sai selitellä televisiossa julkisesti jäätyään kiinni seksin ostamisesta – näin tv-kanava puolustautuu

1800-luvun Turussa prostituutiota harjoitettiin “Pirun pesissä” ja kotivastaanotoilla 0:37
Video: 1800-luvun Turussa prostituutiota harjoitettiin “Pirun pesissä” ja kotivastaanotoilla

Ruotsissa TV4-kanavaa on kritisoitu vahvasti seksin ostamisesta kiinni jääneen julkkiksen haastattelusta.

Tunnettu TV-kasvo, ex-nyrkkeilijä Paolo Roberto jäi kiinni torstaina seksin ostamisesta Tukholmassa. Seksin ostaminen on täysin kiellettyä Ruotsissa.

Kritiikin mukaan haastattelun myötä Roberto maalataan uhriksi. Muutenkin Roberton valinta haastatteluun selittämään tekoaan on aiheuttanut ihmettelyä. Aiheesta kirjoittaa Expressen sivuillaan.

TV4 puolustautuu halunneensa näyttää, että seksin ostajat ovat keitä tahansa – myös menestyneitä ihmisiä, jotka elävät parrasvaloissa ja täysin muiden ihmisten keskuudessa.

– On hyvä, että aihe puhuttaa, sillä seksin osto on (Ruotsissa) laiton teko, jota tapahtuu joka päivä ympäri vuoden, ilman että yhteiskunta pystyy sitä estämään, perustelee Robertoa haastatellut Jenny Strömstedt.

Strömstedt toteaa, että joka kymmenes ihminen on joskus ostanut seksiä.

Lue myös:

    Uusimmat