Roskakuski teki järkyttävän löydön Tampereella – kuolleen poikavauvan mysteeri ei ole vieläkään ratkennut

Kuukausikaupalla tehtyjen kuulustelujen jälkeen poliisit joutuivat nostamaan kädet pystyyn. Joku surmasi ja hylkäsi vastasyntyneen roskikseen, eikä koskaan jäänyt kiinni.

Roska-auton kuljettaja oli maanantaisena aamuna liikkeellä Tampereen Kaakinmaalla, vajaan kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta. Oli huhtikuun 27. päivä vuonna 1992. Kaupungissa heräiltiin uuteen arkiviikkoon. Kello kävi yhdeksää.

Roska-auto oli Helsingin Sanomien vanhan uutisen mukaan ehtinyt reittinsä aikana tyhjentää Hallituskadun, Koulukadun ja Mariankadun kerrostalojen roska-astiat.

Aamulehden mukaan kierros oli edennyt Pyynikin alueelle Ristikatu 2:n pihaan, kun kuljettajan työ keskeytyi.

Hän huomasi jäteauton takatilassa jotakin sinne kuulumatonta, alastoman poikavauvan ruumiin.

Surmatutkinta käynnistyi

Poliisilla oli edessään vaativa tehtävä. Jätekuormasta oli mahdoton päätellä, miltä nimenomaiselta kiinteistöltä ja missä vaiheessa ruumis oli päätynyt kuormaan.

Jätteet olivat autossa sikin sokin, peräisin sadoista asunnoista.

Ruumiinavauksessa selvisi, että vauva oli lähes vastasyntynyt. Pojalle oli ehtinyt kertyä ikää korkeintaan muutamia päiviä. Tutkimukset osoittivat vauvan syntyneen elävänä ja lähestulkoon täysien raskausviikkojen jälkeen.

Tampereen poliisissa asiaa ryhtyi tutkimaan koko väkivaltarikosryhmän väki. Tutkijajoukkoon lukeutui myös rikosylikomisario Jari Kinnunen, joka oli tuohon aikaan vanhempi rikoskonstaapeli.

Virkavallan näkemyksen mukaan kyseessä oli joko tappo tai lapsensurma. Vauvan rintakehä oli murskattu. Poliisin epäilykset kääntyivät väistämättä vauvan lähiomaisiin.

– Lapsen rintakehän alueelle oli kohdistettu vakavaa väkivaltaa. Tekotapa viittasi tallomiseen. Profiloimme epäillyn miespuoliseksi teossa käytetyn voiman perusteella. Epäilimme, että kyseessä voisi olla lapsen isä, Kinnunen kertoo.

Ovelta ovelle

Tutkinta jatkui pitkin kesää. Sekä vauvan että vanhempien henkilöllisyys oli poliiseille täysi mysteeri. Kinnusen mukaan tutkijajoukko teki kuukausien aikana satoja puhutuksia ja haastatteluita roska-auton reitin alueella.

Kaakinmaa oli keskeistä ja hyvämaineista kaupunkiasuinaluetta. Ajatus surmatusta ja roskikseen hylätystä vauvasta ei istunut lainkaan kuvaan.

– Koitimme selvittää, minkä taloyhtiön alueella mahdollinen rikoksentekijä asuisi ja missä olisi tehty havaintoja odottavasta äidistä tai pienestä vauvasta. Alueen asukkailla ei kuitenkaan ollut mitään ratkaisevia havaintoja, Kinnunen sanoo.

– Muutamia osoitteita tutkimme tarkemmin, mutta mitään konkreettistä ei löytynyt. Kukaan ei myöskään ollut nähnyt alueella minkäänlaisia outoja kulkijoita. Meille syntyi vahva käsitys, että ruumis oli ehkä tuotu alueelle jostakin kauempaa.

Keinot vähissä

Moni nykypäivän rikostutkinnassa keskeinen elementti loisti 90-luvun alussa poissaolollaan. Tampereen kadunkulmissa ei juurikaan ollut valvontakameroita eikä DNA-tekniikka ollut läheskään niin kehittynyttä tai laajassa käytössä kuin tänä päivänä. 

Suomessa DNA-tutkimusta oli alettu käyttää rikostutkinnassa vuotta ennen surmatun vauvan löytymistä. Kinnusen mukaan näytteenotto ei vielä keväällä 1992 ollut rutiininomaista saati aktiivista. Roska-autosta löytyi jonkinlaisia vauvan ympärillä olleita kääreitä, joista DNA:n olisi mahdollisesti saanut.

– Tuo tekniikka oli vasta nousussa täällä pohjolan perukoilla ja tulossa tutkijoiden tietoon. Tiellä oli suoranaista uutuudenvastustusta, epäuskoa tekniikan toimivuudesta ja niin edelleen, Kinnunen sanoo.

Osaltaan rikoksen selvittäminen tyssäsi terveystietojen suojamuuriin. Kun poliisit yrittivät hankkia tietoja vastikään raskaana olleista naisista, kaupungin neuvolat kieltäytyivät antamasta niitä.

Kinnusen mukaan poliisien olisi pitänyt kyetä yksilöimään ketä vauvan äidiksi epäillään. Siitä puolestaan ei ollut harmainta aavistusta.

– Rikos oli ylitörkeä, joten varmasti voi ajatella, että asiasta olisi pitänyt vääntää enemmän. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei neuvola voinut antaa luetteloa kaikista tamperelaisäideistä.

Lapsisurmat laskussa

Kinnusen mukaan poliisit saivat vahvistettua, ettei lapsi mitä todennäköisimmin ollut syntynyt sairaalassa Tampereella. Kyseessä saattoikin olla täysin terveysviranomaistietojen ulottumattomissa ollut raskaus ja kotisynnytys, jonka jälkeen lapsi oli joutunut henkirikoksen uhriksi. 

Tutkimustiedon valossa henkirikosten uhreina kuolleiden lasten määrä on laskenut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana.

Tilastokeskuksen kuolinsyytilastojen mukaan vuosien 1990–2019 aikana murhan, tapon tai muun tahallisen pahoinpitelyn uhrina kuoli yhteensä 28 alle vuoden ikäistä lasta.

Pelkästään 70-luvulla vastaavien rikosten lapsiuhrien määrä oli 41. 

Katso video: Marin ex-puoliso ampui pariskunnan 6-vuotiaan tyttären Ivalon perhesurmassa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

7:44

Lapsiin kohdistuneiden henkirikosten määrän voimakkaaseen vähentymiseen on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimusjohtaja Juha Kääriäisen mukaan useita syitä. Hänen nähdäkseen niistä tärkeimpiä ovat ei-toivottujen raskauksien väheneminen, ehkäisymenetelmien kehittyminen ja neuvolatoiminnan kattavuus.

Myös asenteet avioliiton ulkopuolisia raskauksia kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi, eikä lasten kuritusväkivaltaa enää hyväksytä. 

Kääriäisen mukaan lapsiin kohdistuneiden henkirikosten motiivit ovat usein varsin vaihtelevia. Taustalla voi olla usein psykopatologisia tekijöitä, päihteiden väärinkäyttöä, taloudellisia huolia, kostonhalua.

Valtaosassa lapsisurmia tekijänä on lapsen äiti. 

Raaka teko jäi muistiin

Vuodet kuluivat, tutkijat vaihtuivat ja eläköityivät, mutta myöhempinäkään vuosina virkavallan tietoon ei tullut vihjeitä tunnistamattomaksi jääneen poikavauvan kohtalosta.

Tutkinta juuttui umpikujaan. Tapaus päätyi poliisin arkistoon.

Epäillyn rikoksen tekoajankohdasta on nyt kulunut hieman yli 29 vuotta. Tapon syyteoikeus vanhenee 20 vuodessa, joten syyllisen tai syyllisten paljastuminen ei edes johtaisi rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.

Sisä-Suomen poliisilla ei myöskään ole enää tapauksen esitutkintaa tallessa. Yli 25 vuotta vanhat arkistoasiakirjat hävitetään.

Jari Kinnunen on uransa varrella selvittänyt lukuisia henkirikoksia, mutta poikavauvan mysteeri on painunut raakuudessaan lähtemättömästi hänen mieleensä.

– Tottahan vauvan tapaus tulee mieleen, kun tuolla alueella ajelee ja muistelee menneitä työtehtäviä. Kaikki sinä aikana mahdolliset tutkintatoimenpiteet tehtiin, mutta ne eivät johtaneet ratkaisuun. Nykyteknisillä tutkintakeinoilla tapaus olisi todennäköisesti voinut selvitä. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja