Oulun perhesurmasta epäilty äiti oli sairaanhoitaja – MTV:n tietojen mukaan pariskunnalla ainakin 15 vuoden yhteinen menneisyys

1:51
Äidin epäillään tappaneen kaksi lastaan ja itsensä Oulussa – poliisi kertoo, miten perhesurman jäljille päästiin

Oulussa tehdystä perhesurmasta epäilty äiti on julkisten ammattirekisteritietojen ja MTV:n tietojen mukaan sairaanhoitaja. Hänen epäillään murhanneen kaksi lastaan. Poliisi on toistaiseksi ollut erittäin vaitonainen tapahtumista.

Poliisi tiedotti eilen, että Oulun keskustassa sijaitsevasta majoitusliikkeestä löydettiin kuolleena nainen ja kaksi lasta. Poliisi epäilee, että hieman alle 50-vuotias äiti on surmannut ensin lapsensa, yläkouluikäisen ja alle kouluikäisen, ja sitten itsensä. MTV Uutisten tietojen mukaan pariskunnalla ei ole muita lapsia.

Tapahtumiin ei poliisin mukaan epäillä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä. Teon motiivi ei ole tiedossa.

Julkisten osoitetietojen mukaan perheen isä ja äiti asuivat Muhoksella samassa osoitteessa. MTV:n tietojen mukaan he ovat asuneet paikkakunnalla useita vuosia.

Heillä ei ainakaan kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa ole rikostaustaa tai esimerkiksi vireillä olevaa avioeroprosessia.

MTV Uutisten tietojen mukaan pariskunnalla on ainakin noin 15 vuoden yhteinen menneisyys. Sosiaalisen median perusteella pari on avioitunut vuonna 2006.

Ruumiit löytyivät hotellista 

Poliisin kertoman mukaan äiti ja lapset oli ilmoitettu kadonneeksi sunnuntaina. Muhoksella asuva nainen ja hänen kaksi lastaan olivat poistuneet kotoa edellisenä iltana eli lauantaina.

Virkavallan saamien lähtötietojen mukaan äiti ja lapset olivat poistuneet autolla, eikä heidän liikkeistään tai olinpaikastaan ollut muuta tietoa. 

Ruumiit löydettiin maanantaina Oulussa sijaitsevasta hotellista. Etäisyys Muhokselta Ouluun on noin 35 kilometriä.

Poliisi ei ole suostunut vahvistamaan, mistä majoituspaikasta oli kyse, millä tavalla henkirikokset on tehty ja mikä on epäillyn rikoksen tekoaika. 

– Poliisille tuli ilmoitus majoitusliikkeen henkilökunnan toimesta. Sitä kautta asia tuli poliisin tietoon, tutkinnanjohtaja Antti Palokangas kertoi MTV:lle.

Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirta kertoi eilen MTV Uutisille kunnan ryhtyneen jo lukuisiin toimiin kuntalaiset pysäyttäneen henkirikoksen seurauksena.

– Koululla järjestetään mahdollisuus oppilaille ja myös henkilökunnalle keskusteluihin, miten tästä päästään eteenpäin, kunnanjohtaja totesi.

– Sama on varhaiskasvatuksessa. Nuorempi menehtynyt oli meillä päiväkodissa päiväkotilapsena.

Video: Näin Muhos hiljentyi muistelemaan perhesurmassa kuolleita lapsia: "Suru on täällä meidän arjessamme"

1:07

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja