Mainos

Pieni muutos käsien pesussa vähentää pienten lasten sairastelua

Aiemmin kerroimme australialaistutkimuksesta, jonka mukaan enterokokkibakteerit ovat onnistuneet kehittämään itselleen suojan alkoholipohjaisia desinfiointiaineita vastaan. Espanjalaiset tutkijat kuitenkin havaitsivat tuoreessa tutkimuksessaan, että desinfiointiaineiden käytöllä voidaan vähentää pienten lasten riskiä sairastua hengitystieinfektioihin. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa CNN.

VIDEO: Mitkä asiat monelta unohtuvat käsiä pestessä? Asiantuntija neuvoo oikeaoppisen pesutaktiikan.

Pediatrics-tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että pienten lasten sairastelua ja heidän tarvitsemiaan antibioottikuureja voidaan vähentää käsien desinfioinnilla saippuavesipesun sijaan. Antibioottien käyttöä tulisi vähentää ihmiskuntaa uhkaavan antibioottiresistenssin vuoksi.

Tutkimukseen osallistui 911 lasta ikähaarukalta 0–3 vuotta. Lapset valittiin 24:stä eri espanjalaisesta päiväkodista ja jaettiin kolmeen ryhmään: yhdessä lapset puhdistivat kätensä desinfiointiaineella, toisessa käyttämällä vettä sekä saippuaa ja kolmannessa kontrolliryhmässä lasten annettiin pestä kätensä aiempien rutiiniensa mukaan.

Kaikille lapsille kerrottiin hyvästä käsihygieniasta ennen tutkimuksen alkua. Desinfiointiaine- ja saippuavesipesuryhmä saivat lisäksi lisäopetusta huonosta käsihygieniasta aiheutuvista taudeista, ja heitä neuvottiin esimerkiksi pesemään kätensä ennen ja jälkeen ruokailun, kotiin saapuessaan sekä yskimisen ja niistämisen jälkeen.

Desinfiointiaineryhmässä sairasteltiin vähiten

Kahdeksan kuukauden tutkimusjakson aikana tutkijat huomasivat, että desinfiointiaineella kätensä puhdistaneilla lapsilla oli hieman vähemmän sairaspäiviä kuin saippuavesipesuun turvautuneilla lapsilla. Molemmat ryhmät sairastelivat vähemmän kuin kontrolliryhmän lapset.

Tutkijat huomasivat lisäksi, että saippuavesipesuryhmän lapsilla oli desinfiointiaineryhmän lapsiin verrattuna 21 prosenttia suurempi riski saada hengitystieinfektio, ja heille määrättiin 31 prosenttia todennäköisemmin antibioottikuuri.

Kontrolliryhmässä lapset sairastuivat hengitystieinfektioihin vielä hieman todennäköisemmin kuin saippuavesipesuryhmään kuuluvat. Kontrolliryhmässä riski sairastumiseen oli 23 prosenttia suurempi kuin desinfiointiaineryhmässä.

Huomio käsienpesutekniikkaan 

CNN:n haastattelemat asiantuntijat muistuttavat, että hyvä käsihygienia on olennainen ase flunssan välttelyyn, eikä tässä asiassa ole mitään uutta. Sen sijaan, että keskittyisimme siihen, että pesemme kätemme, huomio tulisi kääntää siihen, miten ne pesemme.

Evira muistuttaa, että kädet tulisi kostuttaa lämpimällä vedellä ennen nestesaippuan annostelemista. Saippuan annostelun jälkeen kämmeniä tulisi hieroa yhteen noin 20 sekuntia. Kämmenten lisäksi huolellisesti tulisi pestä myös kämmenien selkäpuolet, sivustat, ranteet, sormien välit sekä kynsien alustat. Tämän jälkeen kädet tulee huuhdella saippuasta ja kuivata huolellisesti käsipyyhkeeseen. Hana tulisi sulkea esimerkiksi käsipyyhkeellä, jotta puhtaat kädet eivät jälleen likaannu.

Pienten lasten desinfiointiaineiden käyttöä tulee valvoa 

Käsidesinfiointiainetta voi tarvittaessa käyttää vielä vesisaippuapesun jälkeenkin. CNN:n haastattelemat asiantuntijat kuitenkin huomauttavat, että pienten lasten kohdalla aikuisten täytyy muistaa huolehtia valmisteen turvallisesta käytöstä. Jos lapsi pistää käsidesinfiointiainetta suuhunsa, he voivat pahimmassa tapauksessa saada alkoholimyrkytyksen.

Lähde: CNN, Pediatrics, Evira

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja