Ministeri Aldercreutz on tyytyväinen koulujen kännykkäkiellon onnistumiseen.
Hallitus arvioi, onko lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöä tarpeen rajoittaa, kertoo opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) MTV Uutisille.
Adlercreutz kertoo olevansa todella iloinen koulujen kännykkäkiellon saamasta positiivisesta palautteesta. Kielto on ollut voimassa puolisen vuotta.
Mahdollisia kännykkäkiellon tiukennustarpeita arvioidaan hänen mukaansa jatkossa.
Opetusministeri pitää kuitenkin hyvänä periaatetta, että koulut päättävät sisäisesti käytännöistään esimerkiksi välituntien osalta, jos sillä päästään toivottuihin tuloksiin.
Uutinen jatkuu videon alla.
2:15MTV:n rehtorikysely: Näin kännykkäkielto on muuttanut koulujen arkea.
Rajoituksia selvitetään
Ministeri sanoo itse suhtautuvansa positiivisesti ajatukseen lasten ja nuorten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta.
– Ajattelen, että tätä on syytä vakavasti harkita ja nythän me sitä pohdimme hallituksen sisällä. Arvioimme kiellon tarpeellisuutta ja miten se voitaisiin toteuttaa, hän kertoo MTV Uutisille.
Eri puolilla maailmaa on käynnissä toimenpiteitä, joilla lasten sosiaalisen median käyttö rajoitetaan lainsäädännöllä.
Adlercreutz sanoo pitävänsä ideaalina sitä, että asiasta päätettäisi EU-tasolla, mutta sanoo, että kansallisiakin toimia voi käyttää.
Lue myös:
Rehtorit MTV:lle: Näin kännykkäkielto on muuttanut koulujen arkea
Somekielto lapsille? Ajatus jakaa mielipiteitä eduskunnan sisällä
Uudet digisuositukset: Älypuhelin vasta 13-vuotiaalle, alle 2-vuotiaille ei ruutua ollenkaan
3:18Mitä uusilla digisuosituksilla tavoitellaan?
