Pidennä elämääsi kuudella rutiinilla
Päivittäin toistettavat rutiinit saattavat pitkällä aikavälillä lisätä vuosia elämään. Oletko tullut ajatelleeksi esimerkiksi hammaslangan käytön roolia sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä?
Valitse aina liikunta
Taiwanilaisen National Health Research Instituten selvityksen mukaan päivittäinen liikunta voi lisätä jopa kolme vuotta elämään, ja jo vartin ponnistus auttaa. Valintojen ei tarvitse olla suuria. Kävele töihin tai jää julkisista kulkuvälineistä pois jo muutamaa pysäkkiä ennen määränpäätä. Jos asut tai työskentelet korkeakerroksisessa talossa, käytä hissin sijaan portaita.
Syö terveellinen aamupala
Selvitysten mukaan ihmiset, jotka syövät aamupalan, keräävät epätodennäköisemmin ylipainoa tai sairastuvat diabetekseen kuin ne, jotka eivät syö aamupalaa. Aamupalan nauttivat tuntevat itsekin voivansa niin henkisesti kuin fyysisesti paremmin. Aamupalan sisältöä kannattaa vaihdella vähän väliä, jotta saa monipuolisesti eri ravintoaineita.
Nuku tarpeeksi
Viime vuosikymmenen aikana tehdyissä selvityksissä on todettu, että univaje voi lyhentää elämää. Täysin selvää ei ole, kuinka monta tuntia unta ihminen yhdessä yössä tarvitsee. Kuitenkin lyhyemmät kuin seitsemän tunnin yöunet näyttävät nostavan syövän, sydäntautien, diabeteksen ja ylipainon riskiä. Stressin välttäminen ja rentoutuminen – oli se sitten klassista musiikkia, hierontaa tai meditaatiota – voi auttaa nukkumaan paremmin.
Harjaa hampaat ja käytä hammaslankaa päivittäin
Lääkäri Michael Roizen sanoo kirjassaan The Real Age Makeover, että hammaslangan käyttäminen voi pidentää elämää 6,4 vuodella. Vaikka kyseinen luku ei saa vahvistusta muualta, ajatus sen takana on melko järkevä: huono suuhygienia voi johtaa iensairauksiin, joiden seurauksena valtimot voivat kaventua, mikä puolestaan on yleinen syy sydän- ja verisuonisairauksien takana. Kun hampaat harjaa ja käy hammaslangalla läpi päivittäin, poistaa samalla suusta ientulehduksia aiheuttavia bakteereja ja säästää sydäntä harmeilta.
Pidä yhteyttä ystäviin
Sosiaalinen kanssakäyminen parantaa hyvinvointia. Läheiset voivat antaa hyödyllistä tietoa ja kannustaa menemään lääkäriin, tukea fyysisesti asioilla käydessä sekä tarjota kuuntelevan korvan, kun masentuneisuus ottaa vallan. Näiden pienten tekojen vaikutusta elinvuosiin ei pidä vähätellä.
Pysy nesteytettynä
Ihmiskehosta noin 70 prosenttia on vettä. Vesi säätelee kehon lämpötilaa, suojelee niveliä ja elimiä ja auttaa kuljettamaan happea soluihin. Jotta se voisi toteuttaa näitä tehtäviä ja ylläpitää terveyttä, sitä on saatava jatkuvasti lisää: muista siis nesteytys. Vettä suositellaan juotavaksi noin 1–1,5 litraa päivittäin.
Lähteet: Askmen.com, Huffingtonpost.com
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
09:09
Hirvi hyppäsi ikkunan läpi asuntoon Keravalla
-
09:00
Lähde: Turkkilaisjätit Huuhkajat-tähden perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"
-
08:57
Tutkimus: Osatyökyvyttömyysetuudet tuovat työuraan useita lisävuosia
-
08:38
40 000 ihmistä on vaarassa jäädä Kahovkan padon tulvan alle
-
08:36
Mary luuli vessanpönttöön pudonneen sormuksen kadonneen iäksi – 13 vuotta myöhemmin sattuma puuttui peliin: "Harvinainen tapaus"
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohuratkaisua – "Upea asia Amerikassa"
-
08:15
Ahvenanmaalla kuvataan yhtä Suomen suurimmista elokuvatuotannoista – ohjaaja Tiina Lymille Myrskyluodon Maija on ollut pitkä projekti: "Tuntui tärkeältä tehdä tämä"
-
08:15
Suomalaistähtien karu arki Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella: "Rahan takia siellä ollaan"
-
08:15
Prinssi Harry kuvaili oikeudessa olleensa lehdistön hyökkäyksen kohteena koko ikänsä: "Kuinka paljon enemmän verta..."
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
Lataa lisää