Laukaan Vihtavuoren evakuointi päästään ehkä purkamaan vielä tänä iltana, Keski-Suomen pelastuslaitos arvioi.
Päivystävä päällikkö Pauli Nurminen arvelee, että asukkaat pääsisivät palaamaan kotiin noin klo 21.
Nurmisen mukaan kuumentunut ja räjähdysvaaran aiheuttanut jätekontti pystytään luultavasti vielä illan aikana siirtämään muualle räjähdetehtaan alueelta. Konttia jäähdytetään parhaillaan täyttämällä sitä kylmällä vedellä.
– Pyrimme erottamaan tämän vuotavan kontin muusta konttirykelmästä. Täten pääsemme pienentämään tätä vaara-aluetta huomattavasti. Sen jälkeen vaara-alue jää joihinkin satoihin metreihin ja ihmiset voivat palata koteihinsa, Nurminen kertoo Seitsemän uutisten haastattelussa.
Alue evakuoitiin tänään räjähdysvaaran vuoksi. Vaaran aiheutti eilen illalla tehdasalueella savuamaan alkanut jätekontti.
Vihtavuoren tehdasalueella on varastoituna yhteensä 150 tonnin edestä räjähdysainetta ja räjähdejätettä.
(MTV3 - STT)
Tehdasalueella useita onnettomuuksia ja vaaratilanteita
Sisäministeri: Tapahtumista poliisitutkinta
Jätekonttien siirtämisestä tehtiin riskiarvio – Tukes ei ehtinyt käsitellä
Kontin kuumeneminen saattaa johtua pesuainejäämistä
Vihtavuoressa hyörii saksalainen raivausrobotti
Tukes moittii räjäytysjätteen käsittelyä Vihtavuoressa
Tältä näyttää Vihtavuoressa höyryävä kontti
Tilanne parantui Vihtavuoressa huomattavasti
Laukaan Vihtavuoressa valmistetaan ammuksia ja räjähteitä
Savuavan kontin sisältö on mysteeri
Viimeisimmät tiedot tiedotustilaisuudessa klo 20
Hilarius Hiiri piristi evakkoon joutuneita
Vanhat onnettomuudet palasivat evakuoitujen mieliin
Vihtavuoren konttien turvallisuudesta keskusteltu jo aiemmin
Vihtavuoren vaarakontit ovat yleistä mallia
Koululla varaudutaan evakuoitujen majoittamiseen