Laukaan Vihtavuoressa valmistetaan ammuksia ja räjähteitä

Laukaan Vihtavuoren ruutitehtaan alueella toimii kolme saman alan yritystä.

Ranskalainen Eurenco omistaa tehtaan. Savuavasta kontista on vastuussa vuokralaisena alueella toimiva Forcit, joka on erikoistunut siviili- ja sotilasräjähteiden valmistamiseen. Kolmas alueen yrityksistä on ammuksia valmistava Nammo Lapua.

– Forcitilla on henkilöstä alueella hieman yli 60. Nyt toki toiminta on katkoksissa ja alue on tyhjennetty. Kun tilanne on todettu turvalliseksi, niin ihmiset palaavat töihin, kertoo Forcitin toimitusjohtaja Ulf Sjöblom.

Sjöblomin mukaan laajalla alueella työskentelee yhteensä runsaat 200 ihmistä.

Eurenco on etsinyt jo jonkin aikaa ruutitehtaalle ostajaa. Jos sellaista ei löydy, niin alasajoa pidetään yhtenä vaihtoehtona.

– Forcit jatkaa toimintaansa riippumatta siitä mitä Eurencolle tapahtuu. Me emme ole sen liiketoiminnasta riippuvaisia. Tietysti yrityksillä on yhteistä veden-, sähkön- ja lämmönjakelua, mutta ne ovat järjestettävissä myös ilman Eurencoa.

Kolmas toimija Nammo Lapua neuvottelee parhaillaan ruutitehtaan ostamisesta. Sjöblom pitää suunnitelmissa olevaa kauppaa hyvänä asiana.

– Forcitille se olisi hyvä vaihtoehto, hän sanoo.

Alueella on tapahtunut onnettomuuksia aikaisemminkin. Sjöblom toteaa, että tässä mittakaavassa kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat