Helsingin Kalasataman tuhoisasta kerrostalopalosta on saatu lisätietoa.
Raju kerrostalopalo syttyi lauantaina illalla 23. toukokuuta. Palo levisi poikkeuksellisen nopeasti parvekkeelta rakennuksen kattorakenteisiin. Palosta ja sen sammuttamisesta koitui mittavat vahingot.
Helsingin pelastuslaitoksen onnettomuusselosteessa eritellään palon leviämisen mahdollistanut kohtalokas rakenteellinen virhe. Onnettomuusselosteen mukaan syy palon leviämiseen oli rakenteessa olevat aukot tai muu osastoivan rakenteen epätiiveys. Samasta syystä myös savukaasut pääsivät leviämään palo-osastosta toiseen.
Arvio tulipalon syttymissyystä on edelleen parvekkeella olleen kaasugrillin huolimaton käyttö.
MTV Uutisten saamasta onnettomuusselosteesta on peitetty monin paikoin salassapidettäviksi luokiteltuja tietoja.
Kukaan ei loukkaantunut kyseisessä palossa.
