Oululainen Piiraisen perhe oli lomamatkalla Vihtavuoressa.
Perhe testasi uutta telttaansa ja yöpyi siinä sukulaisten pihalla. Perheen isä Mika Piirainen heräsi kahdeksan aikaan aamulla siihen, että poliisi oli teltan ovella.
– Totta kai säikähdin ensin, kun en tiennyt, mistä oli kyse, Mika Piirainen kertoo.
Poliisi pyysi perhettä poistumaan alueelta välittömästi. Myös perheen Oskari-poika sai pikaisen herätyksen.
– Säikähdin kun näin poliisit teltan edessä ja meidän piti lähteä heti pois, Oskari Piirainen kertoo.
Perhe lähti omalla autolla Sydän-Laukaan koululle, joka osoitettiin heille evakuointipaikaksi.
Puolenpäivän aikaan he olivat saaneet jo syödä ja tilanne oli rauhallinen.
– Nyt odottelemme, että tilanne laukeaisi ja pääsisimme takaisin majapaikkaamme. Sinällään tässä ei hätää ole, koska olemme lomalla, Mika Piirainen sanoo.
(MTV3)

