Vanhat onnettomuudet palasivat evakuoitujen mieliin

– He olivat kärräreitä, jotka kuljettivat räjähdysainemassaa sinne, missä tehtiin dynamiittipötköjä. Vaimonikin oli siellä töissä, mutta he ennättivät rautapöydän alle piiloon ja säilyivät hengissä, kertoo Pekka Ahonen.

Hän asuu edelleen kaikkein lähinnä Vihtavuoren ruutitehdasta – vain kolmen sadan metrin päässä. Tuolloinkin vuonna 1967 hän näki räjähdyksen läheltä.

– Se näytti aivan kuin taivas olisi valaistunut kertaheitolla, kaikki muuttui kirkkaaksi ja valoisaksi, muistelee Ahonen.

Räjähdys teki valtavaa tuhoa

– Kaikki meni aivan pieniksi paloiksi. Myöhemmin löytyi ruumiiden osia kaukaa räjähdyspaikalta – suurimmat kappaleet olivat jalkaterä ja käsi, jossa oli vielä sormus sormessa, muistelee Ahonen.

Hän ei ole silti koskaan pelännyt asua niin lähellä tehdasta.

– Ei, kyllä siinä on ollut aivan hyvä asua enkä ole tuntenut erityistä pelkoa koskaan, sanoo Ahonen.

Räjähdetehtaalla pitkän työuran tehnyt Marjatta Ahonen muistaa myös elävästi 60-luvun lopulla tapahtuneen onnettomuuden.

– Olin aamuvuorossa pakkaamassa 40 millin dynamiittipötköjä, kun kuului kova jysähdys. Koneen osat lentelivät ja ikkunat helisivät. Meinasin lähteä juoksemaan, mutta työkaveri veti minut pöydän alle suojaan.

– Selvisin säikähdyksellä, mutta moni kävi lääkärissä ja neljä miestä menehtyi, hän kertoo.

– Näin valtavan leimahduksen taivaalla. Se valaisi koko seudun. Mietin, mikä ilmiö tämä on ja pianhan se selvisi, hän muistelee. Onnettomuuden jälkeen lähistöltä löytyi miehen käsi ja henkilö tunnistettiin sormuksen perusteella.

– Minulle ei jäänyt tapahtumasta suurempia traumoja, mutta joskus öisin onnettomuus palasi mieleen, Marjatta pohtii.

Tänään aamulla Ahoset evakuoitiin ensimmäisten joukossa aamuvarhain.

– Oloni on hämmästynyt. En olisi uskonut, että tällaista vielä sattuu, Marjatta Ahonen toteaa.

(MTV3 – Outi Airola / Sanna Höglund)