Käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen, jonka tuloksia odotetaan vuoden lopussa.
Helsingin käräjäoikeuden välituomion mukaan 70-vuotias mies löi vaimoaan vähintään 15 kertaa pajavasaralla päähän tämän nukkuessa ja aiheutti tämän kuoleman Helsingin Malminkartanossa 7. helmikuuta 2026.
Asiassa annettiin keskiviikkona välituomio.
Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että uhri oli ainakin hetkellisesti herännyt teon aikana ja yrittänyt puolustautua siinä kuitenkaan onnistumatta.
Asian käsittelyä jatketaan, kun mielentilalausunto valmistuu vuoden loppupuolella. Silloin ratkaistaan rikosnimike, syyttäjän vaatimukset sekä yksityisoikeudelliset vaatimukset.
Syyttäjä vaatii tuomiota murhasta
Syyttäjän mukaan mies oli vakaasti harkiten ja erityisen raa’alla ja julmalla tavalla murhannut puolisonsa.
Harkintaa osoittaa syyttäjän mukaan se, että mies on aiempien kuukausien aikana etsinyt tietoa rikosten rangaistuksista internetistä sekä avioeron hakemisesta.
Syksyllä 2025 mies etsi internetistä avioeroon ja omaisuuden ositukseen liittyviä lakiohjeita. Myöhemmin hän myös haki lakiohjeita sanalla "tappo" sekä mielentilatutkimukseen liittyviä asioita.
Haut jatkuivat syksystä 2025 alkuvuoteen 2026, eli usean kuukauden ajan.
Puolustuksen mukaan esitetyt haut ovat puutteelliset eivätkä anna kokonaista kuvaa tilanteesta.



