Pekka Sauri: Turvaverkko ei ole pettänyt

Vajaan vuoden sisällä Suomessa on tehty kuusi perhesurmaa eli niin kutsuttua laajennettua itsemurhaa. Tuorein tapaus sattui Helsingin Laajasalossa tiistaina.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri pitää surmien määrää suurena. Edellisen kymmenen vuoden aikana perhesurmia on ollut huomattavasti vähemmän.

– Näille on vaikea löytää yhtä selitystä. Ennaltaehkäiseminen olisi nyt tärkeää.

"Turvaverkko ei ole pettänyt"

Saurin mukaan apua on tarjolla sitä etsiville.

– Meidän turvaverkkomme on edelleen varsin kattava. Ongelmana on se, miten ahdingossa olevat ihmiset saadaan turvaverkon piiriin. Usein esimerkiksi naapurit eivät ole aavistaneet mitään. Ulospäin kaikki on näyttänyt aivan normaalilta.

Sauri korostaa puhumisen tärkeyttä. Sillä tavalla moni ongelma asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa, eikä jää raskaaksi mielen möröksi.

– Masennuksesta voidaan nykyään puhua. Myös miehet puhuvat siitä ilman, että masennus koetaan lopulliseksi tappioksi tai häpeäksi.

Epäonnistumisen tunne voi muodostua häpeäksi, jota on vaikea kohdata ja tunnustaa ulospäin. Sauri muistuttaa, että kaikilla meillä on omat ongelmamme. Puhumalla niistä yleensä päästään eteenpäin.

"Lähin omainen on viranomainen"

Saurin mukaan ihmiset helposti ulkoistavat yhteisöllisyyden viranomaisille. Jos jotakin tapahtuu, soitetaan viranomaiselle, joka hoitaa asian ja näin päästään itse jatkamaan omia rutiineja kalenterin mukaan. Ympäristön nyrjähdyskohtiin ei puututa, koska riskinä on, että joudutaan uhraamaan omaa aikaa toisen hyväksi muutaman minuutin verran.

– Lähin omainen onkin viranomainen. Jos joku makaa kadulla, ei siitä kuulu astua yli, vaan kysyä onko apu tarpeen. Tämä on meidän yhteiskunta, ei viranomaisten koneisto.

Vuorovaikutuksen alku on pienestä kiinni.

– Se alkaa naapureiden tervehtimisestä. Jos kuljetaan vain ohitse ilman kontaktia, on hirveän vaikea huomata yhtään mitään, sanoo Sauri.

(MTV3)

Katso Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin haastattelu: (Huomenta Suomi 12.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat