Parantumatonta rintasyöpää sairastava nainen järkyttyi: Viranomainen halusi arvioida, onko hän sittenkin "työkykyinen"

Elämää kroonisen rintasyövän kanssa 11:34

Krissy Johnson, 48, sairastaa parantumatonta rintasyöpää. Nyt häntä vaaditaan todistamaan työkyvyttömyytensä.

Yllä olevalla videolla asiaa rintasyövästä.

Krissy Johnson, 48, sairastaa parantumatonta rintasyöpää. Se ei estä paikallista työeläkelaitosta pohtimasta, olisiko Johnsonin silti palattava töihin, kertoo The London Economic -lehti.

Annettiin vain vuosi elinaikaa

Johnson sai diagnoosin vuonna 2015. Tuolloin hänellä arvioitiin olevan vain vuosi elinaikaa. Johnson kuitenkin voitti todennäköisyydet, ja on edelleen hengissä.

Johnson jakoi Facebookissa paikalliselta viranomaistaholta saamansa kirjeen, jossa häntä pyydetään saapumaan "kasvokkain hoidettavaan" työkykyselvitykseen.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Johnsonin mukaan hän on saanut jo kolme vastaavanlaista kutsua, joissa häntä vaaditaan todistamaan, että hänen syöpänsä on parantumaton. Alussa hänelle myönnettiin tukia, mutta kuuden kuukauden kuluttua alkoivat lisäselvitysvaatimukset, jotka jatkuvat edelleen.

Johnson sai esimerkiksi kuulla, että oli täyttänyt hakemuksia väärin, eikä niissä ollut mainittu hänen pitkän ajan ennustettaan.

– Kaksi ihmistä kutsui minua kahden minuutin sisään valehtelijaksi. Toivoisin, että valehtelisin, toivoisin, ettei tätä tapahtuisi minulle, mutta se tapahtuu.

"Pelkään, että viimeiset hetkeni maailmassa kuluvat rahojen hakemiseen"

Johnson kertoo lähettäneensä viranomaisille jopa luottamuksellisen sairaskertomuksensa. Jos hänet määritellään työkykyiseksi, tuet lakkaavat.

– Juuri nyt voin hyvin, huolehdin itsestäni, otan pillerini, mutta en tiedä, kauanko kestää, kunnes saan oireita. En ole varma mistään, ja silti minun odotetaan menevän tähän arvioon selittämään, miksen voi tehdä työtä. Pelkään, että viimeiset hetkeni maailmassa kuluvat rahojen hakemiseen tai siihen, että taistelen saadakseni rahaa.

"Tämä ei ole virhe, tämä on tahallinen teko"

Johnson kirjoitti aiheesta jopa pääministerille.

– Voi, miten toivon... Että voisin muuttaa parantumattomasti sairaan kehoni. Olin töissä. Se oli ihanaa. Minulla oli sosiaalinen elämä. Se oli ihana. Minulla ei ollut syöpää. Se oli ihanaa, nainen kertoo Facebookissa julkaisemansa vaatimuskirjeen ohessa.

Hän kertoo Facebookissa, ettei enää kestä kohtaamiaan vaatimuksia. 

"Tämä ei ole virhe, tämä on tahallinen teko"

Nyt paikallisen työeläkelaitoksen puhemies on todennut, ettei Johnsonin saamiin tukiin tule taukoa, eikä hänen tarvitse mennä tapaamisiin.

Johnson ei kuitenkaan usko, että hänet olisi kutsuttu tapaamisiin "virheen vuoksi" kolmesti.

– Tämä ei ole virhe, tämä on tahallinen teko, he luottavat siihen, että minun tilanteessani olevat ihmiset vain alistuvat ja hyväksyvät kohtalonsa. He haluavat, että vain käymme makaamaan ja kuolemme, mutta minulla on ääntä, ja minulla on vielä voimaa taistella, joten niin teen.

Lue myös:

    Uusimmat