Parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta kisaa vuoden 2026 Oscar-gaalassa yhdeksän elokuvaa ja yksi F1-sarjan mainos, kirjoittaa MTV Uutisten kulttuuriin erikoistunut toimittaja Visa Högmander.
On taas se aika vuodesta. Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsee vuoden 2025 parhaat elokuvat Hollywoodissa ja yksi pääpalkintokategorioista on luonnollisesti paras elokuva.
Ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi on kymmenen elokuvaa, joista voittajan äänestävät elokuva-akatemian jäsenet.
Tämän vuoden gaalassa näkökulmasta riippuen pieni tai iso kauneusvirhe on se, että parhaan elokuvan Oscaria tavoittelee itse asiassa yhdeksän elokuvaa – ja yksi mainos.
Tuon Joseph Kosinskin ohjaaman ja Ehren Krugerin käsikirjoittaman mainoksen nimi on F1.
Lue myös: Väärä voittaja, kompastelua, lyönti ja maailmankuulu selfie – muistatko nämä Oscar-kohut?
Kyseinen mainos kertoo 30 vuotta aiemmin uransa aloittaneesta ja onnettomuuden vuoksi lopettaneesta lupaavasta formulakuskista, jonka tehtävä on johtaa uuden sukupolven F1-tiimi odotustenvastaiseen voittoon.
Tuotesijoittelua piisaa. Ei vain taustalla vaivihkaa, vaan täysin näkyvästi. Brändejä vilisee kuvissa ja suurimpana yhteistyökumppanina on se ainoa oikea Formula 1 -sarja itse sekä kattojärjestö, kansainvälinen autourheiluliitto FIA.

