Päivän paras uutinen: Kevät laihduttaa!
Keräsikö kroppasi vararavintoa talven aikaan? THL:n tutkimusprofessori Timo Partosella on iloisia uutisia laihduttajalle: luontoäiti auttaa kiloja karisemaan keväällä.
Tutkimusprofessori Timo Partonen vahvistaa sen kavalan tosiseikan, jota moni painonsa kanssa kamppaillut on osannutkin jo epäillä. Talvi saattaa hyvinkin näkyä vyötäröllä ja kaamosoireet kasvattavat ruokahalua. Onneksi keväällä auringonpaiste voi saada kilot sulamaan kuin itsestään.
– Silmien kautta elimistöön tuleva valo saa aivot tuottamaan enemmän serotoniinia, aivoissa olevaa hermovälittäjäainetta. Kun serotoniinin määrä lisääntyy, ruokahalu hieman vähenee, Partonen selventää. Päivän piteneminen ja auringon valo kohentavat myös mielialaa ja jopa unenlaatua.
Normaalipainoon palautumista helpottaa myös se, että valo saa ihmiset liikkumaan entistä enemmän. Hyvässä säässä on ilo ulkoilla, mutta valon virkistävä vaikutus lisää toimintatarmoa muutenkin, Partonen kertoo.
– Valon määrän lisääntyminen nostaa vireystasoa, valon väheneminen puolestaan voimistaa väsymystä. Valolla on välitön virkistävä vaikutus. Valon aiheuttama hermoärsytys kulkee silmänpohjasta näköhermoja pitkin talamus -nimiselle aivoalueelle, joka on keskeinen vireystilan säätelyssä, Partonen kuvailee.
Valo saa myös sisäisen kellomme tahdistumaan tarkemmin, mikä niin ikään virkistää ja lisää intoa toimia – ja samalla kenties myös intoa treenata!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää