Automaattiohjauksella toimivat aivomme ennustavat menneiden kokemusten perusteella, mitä mikäkin tilanne tuo eteen. Tyrmääminen on tehokas tapa tukehduttaa spontaanius ja päättää niin sanottu uusi tarina, joka kokemuksesta olisi voinut syntyä.
”Elämme ajassa, jossa on tarjolla monenlaisia tarinoita. Yksi niistä on tarina kiireestä. Kaikilla on koko ajan hirveä kiire. Näin teatteriesityksen, jossa näytettiin haastatteluvideo 90 ikävuoden ohittaneesta rouvasta. Hän puhui kiireestä ja totesi, että jos tulee kiire, kannattaa istua alas ja odottaa, että se menee ohi.”
Tyrmääminen on vastaus, joka latistaa. Se kyseenalaistaa, vähättelee, haukkuu, liioittelee suorastaan koomisesti tai mitätöi toisen sanomiset. Tyrmääjä käyttää valtaa: hän näkee tilaisuuden pysyä omalla mukavuusalueellaan, jolloin mikään ei muutu Pia Koposen Lupa mokata – improvisointi arjessa -kirjassa kerrotaan.
Perustuuko uhka todellisuuteen vai muistoihin?
Aivot rakastavat kaavoja ja rutiineja: ne luovat maailmasta yhden totuuden, ja luokittelevat sitten kaiken arjessa vastaan tulevan tämän totuuden pohjalta.
Automaattiohjauksella toimivat aivomme ennustavat menneiden kokemusten perusteella, mitä mikäkin tilanne tuo eteen. Ne eivät kuitenkaan tunnista, perustuuko ihmisen uhkaksi kokema asia todellisuuteen vai muistoihin.
