Pääkaupunkiseudun suuri raitiovaunuhankinta etenee markkinaoikeuden käsittelyyn.
Kaupunkiliikenne kertoo tiedotteessaan, että yhtiön päätöksestä hankkia uudet raitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta on valitettu.
Tarjouksen teki myös Kajaanissa raidekalustoa rakentava Skoda Transtech, mutta sen tarjous ei Kaupunkiliikenteen mukaan täyttänyt tarjouspyynnön pakollisista vaatimuksista kymmentä.
Nämä liittyivät muun muassa törmäysturvallisuuteen, jarrujärjestelmiin, pyörätuolialueen ominaisuuksiin ja esteettömyyteen, vaunun sisämittoihin, istuinten korkeuteen sekä melutason testauksen puutteellisuuteen, kertoo Kaupunkiliikenne.
Kaupunkiliikenteen mukaan on tyypillistä, että suuret kiskokalustohankinnat käyvät läpi markkinaoikeuden käsittelyn.
Lue myös: Tällaiset uudet raitiovaunut Helsinki ja Vantaa saavat
Sveitsiläisyhtiö oli ainoa vaihtoehto
Hankinnalle oli asetettu kaikkiaan 1 570 vaatimusta. Stadler oli ainoa kilpailuun osallistunut yhtiö, jonka tarjous täytti ne kaikki, minkä johdosta sveitsiläisyhtiö voitti kaupat.
