Kenties suurin kompastuskivi kiireettömän elämän tiellä on se, että se vaatii paljon kieltäytymisiä.
”Luettuasi tämän kirjan sinulla ei ole enää koskaan kiire”.
Kova lupaus. Sen Anna Perho kuitenkin antaa uuden Antisäätäjä-teoksensa kannessa.
– Jos lukija jaksaa treenata kirjassa esitettyä arvopohjaisen ajankäytön ja teknisen suunnittelun yhdistelmää, kiireen tuntu ainakin vähenee radikaalisti, Perho sanoo.
Kiireestä on tullut kansantauti. Ei tarvitse kuin astua työpaikan ovesta sisään, ja jo se alkaa: säheltäminen, säntäily ja ”emmä ehdi mitään” -huokailu.
Perhon mukaan kaikki päivittelevät kiirettään mantran lailla, mutta samalla käytämme melko vähän aikaa pohtiaksemme sitä, mitä haluaisimme tilalle.
– On kiinnostavaa, että meillä on enemmän vapaa-aikaa käytettävissä kuin millään muulla ihmisryhmällä maailmanhistoriassa, mutta silti monet kokevat, että aika ei riitä mihinkään. Väheksymättä kenenkään työtaakkaa väitän, että omaan ajankäyttöönsä pystyy vaikuttamaan olennaisesti valinnoilla. Se ei ole aina helppoa, mutta pidemmän päälle elämänlaatua parantavaa, Perho sanoo.
Nykyihmisellä on enemmän aikaa kuin koskaan ennen, mutta kuitenkin aikaa tuntuu olevan vähemmän. Miten näin voi olla?
Perho uskoo, että eräs merkittävä syy ajan hupenemiseen on heikko digitaalisten laitteiden ja sovellusten hallinta.
– Se, että voimme olla jatkuvasti online, ei tarkoita, että meidän pitäisi olla sitä. Toimimme reaktiivisen ajattelun varassa: sähköposti johtaa työpäivää, ja roikuskelemme jatkuvasti netissä, silloinkin, kun pitäisi keskittyä aikaansaannoksiin ja itselle merkityksellisiin asioihin. Multitaskaaminen laskee työtehoa 40 prosentin verran – niinpä se ruokkii tunnetta, että vaikka teen koko ajan jotain, mitään ei saa loppuun, hän kuvaa.
– Ihmisten pitäisi suhtautua jämäkämmin laitteiden hallintaan, ja ylipäätään ajankäytön valintoihin. Jos et itse tiedä, mihin aikaa kannattaisi käyttää, joku muu tekee sen puolestasi.
”Mutta jos vastuullasi ei ole kokonaista kansakuntaa tai miljardien liikevaihtoa, pysähdy hetkeksi miettimään, kuka tai mikä sinulta oikeastaan vaatii alituista kännykän kyttäämistä.
Onko sinulle todella sanottu, että kaikkiin viesteihin on reagoitava heti? Kuka näin on sanonut ja mitä hän tarkkaan ottaen sinulta sanoi edellyttävänsä? Vai voiko olla niin, että olet ehkä ylitulkinnut sinuun kohdistuvia odotuksia?
– Lainaus teoksesta Antisäätäjä
Moni kuvittelee suuria kyvyistään: saatamme esimerkiksi ajatella, ettei jatkuvasti piippaava puhelin oikeastaan häiritse meitä, tai että pystymme tuottamaan parasta mahdollista jälkeä improvisoimalla työkeikalla tai palaverissa. Totuus on usein varsin toisenlainen.
Moni myös olettaa, että ”rentouttava vapaa-aika” tapahtuu itsekseen. Valitamme oman ajan vähyyttä, vaikka jokainen viikonloppu olisi vapaa.
– Olemme huonoja suunnittelemaan vapaa-aikaa. Luulemme, että palaudumme ja virkistymme spontaanisti, ilman aikatauluja, mutta todellisuudessa lauantai on viikon stressaavin päivä: silloin yritetään saada koti ja parisuhde kuntoon, liikkua, leipoa, siivota ja olla sosiaalisia, sillä seurauksella, että olemme rättiväsyneitä viikonlopun jälkeen, Perho sanoo.
– Hyvän suunnittelun pointti on varmistaa, että kalenteriin mahtuu suorittamisen lisäksi selkeitä rentoutumisen vyöhykkeitä sekä kunnon kontrasteja työn ja vapaan välille.
Työpaikoilla kiireestä puhuminen on sään päivittelemisen tapainen on normi. Ihminen voi esimerkiksi valitella, ettei ehdi hoitaa töitään, koska ”koko ajan on jotain muuta”.
Antisäätäjä- teoksen mukaan tämä on sama kuin tatuoisi otsaansa tekstin "olen aivan pihalla siitä, mihin minun pitäisi keskittyä". Suomeksi siis: kun kaikki on muka yhtä tärkeää, mikään ei ole tärkeää.
– Ajankäyttökoulutuksiini osallistuu usein ihmisiä, jotka tunnistavat työpaikkansa ajankäyttöön liittyvät ongelmat, mutta he eivät ole reagoineet niihin millään tavalla. Se on inhimillistä, koska pidämme kiirettä jonkinlaisena luonnonvoimana, mutta kannustaisin kimpassa miettimään, mitä duunipaikoilla haluttaisiin kiireen tilalle. Ja mitä hyvää siitä seuraisi? Perho kertoo.
Eräässä tutkimuksessa työntelijät kertoivat, että työpäivästä 40 prosenttia kului turhiin, merkityksettömiin asioihin.
”Mitä ajattelisit, jos autosi käynnistyisi vain noin joka toinen kerta, kun yrittäisit ajaa sillä? Tai mitä jos lapsesi sanoisi, että hän aikoo tästä lähin käydä koulussa vain joka toinen päivä? Sairaalat sulkisivat ovensa muutaman kerran viikossa? Raivostuisit. Ajattelisit, että tämä ei vain voi mennä näin! Mutta omalla kohdallasi noin puolikkaan työpäivän heittäminen roskiin on normi. Mikä sääli.”
– Lainaus teoksesta Antisäätäjä
Turhan kiireen tunnistaa siitä, että asian tekemättä jättämisellä tai lykkäämisellä ei oikeastaan ole seurauksia.
– Miksi vastata lomalla tulleisiin sähköposteihin, kun niiden lähettäjät eivät ole reagoineet asiaan viikkoihin? Perho kuvailee.
Myös Perho itse on sortunut turhaan kiireeseen. Nykyisin hän yrittää vältellä kiireen manaamista tai siihen vetoamista.
– Se on alkanut kuulostaa ontolta. Jos en aidosti ehdi tehdä jotain asiaa, pyrin sopimaan hyvissä ajoin mahdollisista lykkäyksistä. Hyvä suunnittelu kylläkin vähentää kaikenlaisen sekoilun määrää.
Jotkut onnistuvat yhdistämään erittäin vaativan työn, perhe-elämän ja harrastukset. Antisäätäjä-teoksen mukaan se onnistuu sanomalla melkein kaikkeen ei. Esimerkiksi Vuokraturva-yrityksen toimitusjohtaja Timo Metsola lakkasi vastaamasta puhelimeen kymmenen vuotta sitten. Kaikki puhelut menevät siis vastaajaan.
Kuulostaa kammottavalta. Ja toisaalta ihanan vapauttavalta!
Myös Anna Perho on kylmä puheluiden ja sähköpostien suhteen silloin, kun on aika keskittyä johonkin oleelliseen.
– Radikaaleinta on se, että olen edelleen toipuvana aikaromantikkona ylipäätään suostunut suunnittelemaan arkeani. Se ei edelleenkään ole helppoa, mutta erittäin palkitsevaa.
Osittainen lähde: Anna Perho: Antisäätäjä (Otava)
***
8:00
