Nuori nainen osoitti, ettei kuukautisia tarvitse hävetä – juoksi maratonin ilman tamponia

26-vuotias Kiran Gandhi juoksi Lontoon maratonin ilman kuukautissuojaa. – En loukkaannu ihmisten reaktioista henkilökohtaisesti, sillä kuukautiset ovat asia, jonka 50 prosenttia maailman väestöstä joutuu käymään läpi, hän kommentoi.

Se, että 26-vuotias Kiran Gandhi juoksi Lontoon maratonin aikaan 4:49:11, ei ylitä uutiskynnystä. Se, että hän juoksi ilman kuukautissuojaa ja antoi kuukautisvuodon valua vapaasti, ylittää.

Alun perin Gandhi harkitsi maratonin perumista huomatessaan, että se osuu kuukautisvuotopäiville. Kivuliaista kuukautisista kärsivä Gandhi pelkäsi, että tamponi hankaloittaisi juoksemista ja hankaisi.

Lopulta hän päätti juosta kuukautisista huolimatta, ilman tamponia.

– Kuukautisten vuoksi naiselle aiheutettu häpeä merkitsee, että vuodoista kärsivän täytyy tehdä muiden olo mukavaksi ennen kuin hän voi ajatella itseään, Gandhi kuvasi Buzzfeed News -sivustolle.

– (Maratonin juoksuun liittyvässä) päätöksenteossa auttoi myös se, että jouduin ajattelemaan muiden mielipiteitä. Ei maratonin aikana pitäisi joutua ajattelemaan sitä, miltä näyttää muiden silmissä. Ymmärsin, ettei kuukautisista käydä maailmanlaajuista keskustelua.

"Hän näytti siltä, että voi pahoin"

Kuukautisvuodon näkyminen vaatteiden läpi on monen nuoren pahin pelko. Gandhi muistaa, että hänen kouluaikanaan tyttökoulussa verinen tahra housuissa ei kuitenkaan ollut kiusaamisen aihe tai katastrofi.

– Koulussamme oli solidaarisuutta. Jos kuukautiset näkyivät, toiset tulivat vain sanomaan, että shortsit kannattaisi vaihtaa. Sain koulustamme paljon itseluottamusta omaa kehoani kohtaan. Kuukautisia ei tarvinnut piilottaa ja silotella muiden vuoksi.

Arjessa totuus on usein toisenlainen. Cosmopolitan-lehti jopa huomautti Gandhille, että mustissa housuissa veri ei olisi näkynyt. Gandhi kuitenkin kertoo suunnitelleensa asunsa etukäteen.

– Juoksimme rintasyöpään sairastuneiden puolesta, ja halusin edustaa tärkeää asiaa. Halusin olla räikeissä vaatteissa! Ne saavat oloni hyväksi, juhlalliseksi.

Maratonin katsojista vain yksi kommentoi Gandhin tempausta. Vanhempi nainen huomautti Gandhille, että tämän kuukautiset olivat alkaneet.

– Hän näytti siltä, että voi pahoin. Näytin peukkua ja totesin vain "eikä, en huomannutkaan, kiitos".

Aluksi Gandhi jännitti, mitä hänen isänsä ja veljensä ajattelisivat kuukautisverestä. Perheen miehiä tilanne ei kuitenkaan hetkauttanut: he syleilivät Gandhia maratonin jälkeen antaumuksella.

Jos ne olisivat miesten ongelma...

Myös M.I.A.-nimisen artistin rumpalina tutuksi tullut Gandhi muistuttaa, ettei monilla naisilla ole varaa hygieniaan. Yhteiskunta myös asettaa odotuksia ja sääntöjä kuukautisten aikaan.

– Naiset eivät voi näyttäytyä julkisella paikalla, tehdä työtä tai uida. Tästä puhutaan jatkuvasti, tämä on totta.

Gandhi uskoo, että kuukautisista puhuminen ja kertominen olisi hyväksyttyä, jos ne olisivat miesten ongelma.

– Silloin tekisimme asiasta hyväksytyn.

Gandhi on saanut tempauksestaan sekä positiivista että negatiivista palautetta.

– En loukkaannu ihmisten reaktioista henkilökohtaisesti, sillä kuukautiset ovat asia, jonka 50 prosenttia maailman väestöstä joutuu käymään läpi. Se, että kuukautisten olemassaolon näyttäminen saa niin monen olon epämukavaksi, on tämän jutun pointti.


Lue myös:

    Uusimmat