MTV Porvoossa: Poliisimies taklasi lapsensa puukottaneen isän maahan, tytön pelastaminen oli päällimmäisenä mielessä – "Näki, että jotain pahaa siinä tapahtuu"

Syyttäjä Jukka Haavisto Porvoon puukotuksesta:"Erityisen raaka ja julma tekotapa" 2:49

Marraskuisen Porvoon lapsensurman käsittely jatkui tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa tyttärensä surmanneen 39-vuotiaan miehen kuulemisella. Istunto alkoi kello 13. MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä salissa.

Katso videolta rikostoimittaja Jarkko Sipilän ja syyttäjän kommentit maanantailta, kun oikeudenkäynti alkoi.

Kello 16.22 Oikeudenkäynti on päättynyt tältä päivältä. Istunto jatkuu huomenna aamulla, jolloin kuullaan vielä todistajia ja loppulausunnot. 

Poliisipartion tehtävä muuttui kiireelliseksi

Kello 16.15 Päivän viimeisenä todistajana kuultiin vanhempaa konstaapelia, joka otti lastaan puukottaneen ranskalaismiehen kiinni marraskuun 13. päivä Porvoon Lyseon leikkipuiston edustalta.

Poliisin työvuoro oli alkanut aamulla seitsemältä. Todistajana kuultu vanhempi konstaapeli toimi partionjohtajana. Partio oli palaamassa Porvoon poliisiasemalle tehtävältä, kun he saivat hälytyksen ennen kahdeksaa. Hätäkeskus ilmoitti poliisipartiolle huoltajuuskiistasta.

Pian poliisit saivat lisätietoa, että paikalla on myös lapsi. Partio lähti heti paikalle.

Matkalla hätäkeskus ilmoitti, että mies on vienyt lapsen ja kulkee Lyseon leikkipuiston suuntaan. Tehtäväluokitus muuttui erittäin kiireelliseksi.

– En enää muista tarkasti syytä, mutta tehtävä muuttui kiireelliseksi. Löysimme nopeasti paikan. Katsoimme, että onko jossain jotain hätää. Siellä ihmiset heiluttivat käsiä ja ajoimme auton puiston reunaan.

Kun poliisit saivat auton pysäytettyä, autoa ajanut poliisi näki, että mies lyö lasta. Todistajana kuultu vanhempi konstaapeli istui apukuskin paikalla.

– Näin, että siinä on henkilö polvillaan toisen ihmisen päällä. Sen näki, että jotain pahaa siinä tapahtuu.

Miespoliisi juoksi nopeasti paikalle ja taklasi miehen pois lapsen päältä. Poliisin mielessä oli vain se, että lapsi on saatava pelastettua.

– Muistan kun mietin, että saanko itsekin puukkoa selkään, koska jotenkin samalla näin, että siinä lapsessa on veitsi kiinni. En saanut miestä heti käsiini, joten ajattelin, että saanko itsekin veitsestä.

Poliisin mukaan ranskalaismies sanoi tuossa vaiheessa suomeksi, että hän ei vastustele.

– Käänsin hänet vatsalleen ja laitoin hänet käsirautoihin.

Paikalle tuli nopeasti toinen poliisipartio.

Kaksi poliisia meni lapsen luo ja miehen taklannut poliisimies talutti syytetyn poliisiautoon.

Poliisimiehen mukaan ranskalaismies ei tässä vaiheessa puhunut enää mitään.

Naapuri näki isän lyövän lasta

Kello 15.42 Salissa kuultiin todistajana miestä, joka asui 3-vuotiaan tytön ja tämän äidin naapurissa. Naapuri oli lähdössä töihin maanantaiaamuna 13. marraskuuta, kun hän näki kotitalonsa pihalla 3-vuotiaan tytön äidin ja syytetyn miehen lapsi sylissään.

Naapuri kysyi lapsen äidiltä, mitä on meneillään. Nainen vastasi, että miestä ei pidä provosoida.

– Seisoin hetken hänen kanssaan. Tytön äiti sanoi, että voin lähteä töihin. Sanoin, että voin odottaa kotona ja katsoa ikkunasta tilannetta, jos tarvitsee.

Mies kysyi, onko nainen ollut yhteydessä poliisiin. Hän meni hetkeksi sisälle ja tuli pian takaisin ulos. Mies jäi seuraamaan tilannetta, koska hän tiesi, että isä oli vienyt lapsen aiemminkin luvatta äidiltään.

Naapuri kulki äidin kanssa leikkipuistoon, jonne isä kantoi tytärtään.

– Isä ja tytär menivät meidän edellämme, olimme ehkä 10 metriä heidän perässään. Näimme kun isä kääntyi tytön kanssa puistoon. Hän pysähtyi leikkipuiston portin eteen.

Samalla hetkellä poliisiauto tuli paikalle.

– Näin, että isä löi jollain tyttöä. Se tapahtui todella nopeasti. Poliisi hyppäsi nopeasti autosta ulos ja juoksi miehen luo. Poliisi taklasi miehen maahan.

Ranskalaismies oli hetkeä aiemmin sanonut naapurinmiehelle, että hän ei halua tämän olevan paikalla, koska asia on hänen ja lapsen äidin välinen.

– Sanoin, että en jätä äitiä yksin.

Mies ei nähnyt tarkasti, millä isä löi lasta.

– Tyttö makasi maassa ja isä oli kyykistynyt maahan hänen ylleen. Tilanteessa kuulin huutoa, poliisi huusi juostessaan ja sitten kuulin lapsen huutavan. Lapsen äiti oli täysin järkyttynyt, mies kuvaili.

Syytetty vastaili hiljaisella äänellä

Kello 14.52 Syytetyn miehen kuuleminen päättyy ja oikeus pitää lyhyen tauon. Seuraavana salissa kuullaan todistajia.

Kello 14.46 Syyttäjä Jukka Haavisto kysyi vielä syytetyltä tarkentavia kysymyksiä pahoinpitely-, lapsikaappaus- ja murhasyytteisiin liittyen.

Syytetty jatkoi vastailemista hiljaisella äänellä huivinsa alta.

Ranskalaismiehen mukaan maanantaiaamuna 13. marraskuuta hän vei lapsen niin, että äiti näki sen. Äidin mukaan mies kaappasi lapsen syliinsä, kun äiti käänsi selkänsä.

– Aluksi pihalle tuli äiti ja lapsi ja sitten myöhemmin kaksi naapuria. Olin odottamassa pihalla, että he tulisivat ulos. Odotin lähellä heidän autoaan, mutta en ollut piilossa, mies kertoi.

Isän mukaan äiti näki, kun hän otti lapsen syliinsä. Isä kertoi kysyneensä naiselta, aikooko tämä soittaa poliisit.

Mies vei lapsen sylissään leikkipuistoon, missä hän puukotti lasta.

– Kun näit poliisit, niin otitko puukon laukustasi? Haavisto kysyi.

– En tiedä, minulla oli leikkikalu kädessäni. Ehkä se oli toisessa taskussa. En todellakaan oikein tiedä, mitä siinä kävi, syytetty vastasi.

– Katsoitko sen tilanteen jälkeen, mitä tyttärellesi oli tapahtunut? syyttäjä jatkoi.

– Kyllä. Se oli ensimmäinen kysymys, jonka esitin, kun minut tuotiin tänne poliisiasemalle, ranskalaismies vastasi.

Puukotti nähtyään poliisit

Kello 14.08 Syytetty kertoi ottaneensa lapsensa puukottamisessa käyttämänsä keittiöveitsen miehen asunnolta, jossa hän asui muutaman viikon ennen tekoa. Hän otti asunnolta mukaansa myös muita keittiötarvikkeita.

Puukotuspäivän aamuna, maanantaina 13. marraskuuta mies muutti pois asunnosta.

– Minulla oli mukanani laukkuni ja leluja lapselleni. Edellisenä iltana noin kello 19 lapsen äiti oli soittanut ja sanonut, että lapseni haluaisi tavata minua, koska oli isänpäivä. En pystynyt sillä hetkellä tapaamaan lastani, koska olin jo pakkaamassa tavaroitani, mies kertoi.

Ranskalaismies sanoi aikoneensa tavata lastaan maanantaina. Hän oli nähnyt lapsensa edellisen kerran neljä kuukautta aiemmin. Aamulla hän meni äidin ja lapsen luo ja otti tytön äidiltä.

– Otin tyttäreni syliini ja olin samalla tuhottoman iloinen ja surullinen, koska en tiennyt miten tulisimme päivän viettämään. Olin luvannut ottaa yhteyttä uuteen ystävääni, koska hän oli ahdistunut tilanteestani, koska hän tiesi, ettei minulla ollut yöpaikkaa.

– Yritin taivuttaa lapsen äidin antamaan minun viettää aamun lapseni kanssa. Sen jälkeen lähdin kävelemään kohti leikkipuistoa tyttäreni kanssa. Samalla olin kysynyt lapselta, haluaako hän tulla leikkimään minun kanssani ja tyttö vastasi kyllä ja hän oli siitä iloinen, mies sanoi oikeudessa.

Syytetyn mukaan hän leikki tyttönsä kanssa kävellessä leluilla, jotka heillä oli käsissään. Lelut oli tuotu edellisen kesän matkalta.

– Kun pääsimme perille leikkipuistoon, laskin hänet alas maahan. Halasin häntä. Halusin ottaa häneltä lelun, joka oli hänellä kädessään. Käänsin päätäni ja näin poliisin. Sen jälkeen en nähnyt mitään enkä tiedä mitä sen jälkeen on tapahtunut, mies kertoi.

Mies ei puhunut oikeudessa lainkaan varsinaisesta puukotushetkestä.

– Sain tietoisuuteni takaisin, kun tunsin kovan iskun selkääni. En ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa ja vähitellen tulin tietoiseksi siitä, että päälläni oli poliisi.

– En todellakaan ollut kovin tietoinen siitä, mitä oli tapahtunut. En edes tiedä kuinka pääsin takaisin jalkeille. Sen jälkeen tunsin kipua kurkussani ja kaulallani.

Mies kysyi poliisilta mitä oli tapahtunut. Syytetyn mukaan poliisi kertoi hänelle, että oli tapahtunut murhan yritys. Mies puukotti lasta kolme kertaa veitsellä päähän.

Syytetty ei pystynyt jatkamaan enää puhumista aiheesta, vaan hän rupesi itkemään hiljaa. Myös salissa oleva tytön äiti itki hiljaa kuunnellessaan syytetyn kertomusta.

Kaappasi lapsen Karibialle

Kello 13.36 Seuraavana salissa käsitellään miehen lapsikaappaussyytettä. Syytteen mukaan ranskalaismies ei palauttanut lasta sovitusti tämän äidille kesäkuun alussa 2017, vaan hän vei tytön Karibialle. Mies oli myös hankkinut passin tytölle vastoin äidin tahtoa.

Äiti haki lapsen Karibialta Suomeen heinäkuun puolivälissä.

Miehen mukaan matkaa oli suunniteltu jo loppuvuodesta 2015 saakka. Hän kertoi pitäneensä matkalta tiiviisti yhteyttä lapsen äitiin.

– Kun olimme päässeet perille, olin äidin kanssa yhteydessä pari kolme kertaa joka päivä. Lähetin hänelle säännöllisesti kuvia ja videoita ja soitin hänelle. Useimmiten minä otin yhteyttä häneen, syytetty kertoi.

Miehen mukaan hän antoi naiselle lapsen passin, kun äiti tuli hakemaan tytärtään kotiin.

Riita passihakemuksesta johti pahoinpitelyyn

Kello 13.16 Syytetyn avustaja kyselee mieheltä ensimmäisenä pahoinpitelystä, joka syytteen mukaan tapahtui tammikuun lopussa 2017. Syyttäjän mukaan mies veti naisen jaloista lattialle sängystä ja puristi häntä voimakkaasti ranteista.

Mies vastailee kysymyksiin hiljaisella äänellä ranskaksi ja tulkki kääntää puheen suomeksi.

Miehen mukaan riita asunnolla alkoi siitä, kun hän pyysi naista allekirjoittamaan tytön passihakemuksen. Nainen kieltäytyi allekirjoittamasta lomaketta, koska miehen mukaan tämä pelkäsi miehen vievän lapsen heti ulkomaille.

Miehen mukaan hänen tarkoituksensa oli matkustaa lapsen kanssa vasta myöhemmin ulkomaille. Tilanne kärjistyi fyysiseksi riidaksi.

– Aluksi otin hänestä kiinni, niin kuin ottaisin syliini lapsen, koska en halunnut herättää tyttöä, joka nukkui viereisessä huoneessa, mies sanoi.

Hetken päästä mies kertoi tarttuneensa naista jaloista ja hetken päästä ranteista. Miehen mukaan myös nainen potkaisi häntä.

Pian tämän jälkeen naapuri tuli asunnon ovelle.

Kello 13.05 Oikeuden istunto alkoi. Kolmevuotiaan tytön äiti oli jo valmiiksi salissa tukihenkilönsä kanssa, kun yleisö kutsuttiin saliin.

Syytetty ranskalaismies istuu avustajansa ja tulkkinsa välissä etupenkissä ja hän on peittänyt päänsä sinisellä hupparilla ja huivilla. Tänään salissa ei saa kuvata.

Riisti tytön äidiltä

Ranskalaismies ei ole antanut erityistä syytä teolleen. Hän kertoi halunneensa leikkiä tyttären kanssa aamupäivän ja vieneensä tyttären tämän takia leikkipuistoon.

Äidin mukaan mies riisti kolmevuotiaan tytön äidiltään väkisin tämän kotiovella, kun äiti oli viemässä lasta autoon viedäkseen tämän päivähoitoon. Mies kiisti poliisille vieneensä tyttären äidiltä väkisin.

Tytär oli halunnut puhua isälleen edellisenä päivänä, sillä tuolloin oli isänpäivä. Äidin mukaan isä ei kuitenkaan halunnut puhua tyttärensä kanssa.

Kaksi eri tarinaa veitsestä

Mies on kertonut kahta eri tarinaa siitä, miksi hänellä oli laukussaan keittiöveitsi marraskuisena aamuna, kun hän oli lähdössä leikkimään tyttärensä kanssa. Mies löi lasta kolmasti päähän Fiskarsin lihaveitsellä, jonka terän pituus on 14 senttiä.

Vain päivä tekonsa jälkeen hän kertoi, että hänellä on aina veitsi mukanaan.

Viikko teon jälkeen miestä kuulusteltiin uudelleen. Nyt hän kertoi saaneensa veitsen lahjaksi mieheltä, joka vuokrasi hänelle edellistä asuntoa.

Asuntoa vuokrannut mies vahvisti antaneensa miehen ottaa mukaansa tavaroita, kun tämä muutti pois Keravalla sijainneesta asunnosta. Kun poliisi kysyi taas, miksi mies ei jättänyt veistä autoon muiden tavaroiden kanssa, hän vastasi ettei tullut ajatelleeksi.

Allaolevan videon kuvamateriaali ei sovi herkille. Kuvat ovat peräisin poliisin esitutkintamateriaalista, ja kuvastavat teon raakuutta.

EI HERKILLE: Porvoon leikkikenttäsurman järkyttävät kuvat julki 0:28

Syyttäjän mukaan veitsi hädin tuskin mahtui miehen nahkaiseen olkalaukkuun eikä se voinut olla sattumalta mukana. Syyttäjä Jukka Haavisto totesikin maanantaina oikeudessa, että teko on hänen mukaansa ollut suunniteltu ja veitsen mukaan ottaminen tukee tätä käsitystä.

Mies kiistää murhan, mutta myöntää tapon.

Lue myös:

    Uusimmat