Porvoossa pienen lapsensa murhannut mies haluaa siirron Suomesta Ranskaan, kertoo ranskalaismedia: "Koen vankilassa rasismia"
Porvoossa pienen lapsensa murhannut ja elinkautiseen vankeuteen tuomittu Nicolas Mathieu Cherchel haluaisi päästä vankilaan Ranskaan. Asiasta uutisoi ranskalainen uutissivusto Franceinfo.
Ranskalaistoimittaja kävi tapaamassa Chercheliä Suomessa viime vuoden lopulla. Jutussa kerrataan tapahtumat porvoolaisessa leikkipuistossa marraskuussa 2017, missä veriteko tapahtui. Tekohetkellä 38-vuotias mies löi tytärtään kolme kertaa puukolla. Lapsi kuoli vammoihinsa nopeasti.
Cherchel tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa elinkautiseen vankeuteen.
Mielentilatutkimuksen mukaan miehellä oli mielenterveydellisiä ongelmia, mutta hän toimi täydessä ymmärryksessä.
Cherchel tuomittiin hovissa murhan lisäksi pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, lapsikaappauksesta ja kotirauhan rikkomisesta. Lapsen äiti oli hakenut aiemmin syksyllä 2017 miehelle lähestymiskiellon, koska tämä oli puhunut perheensä tappamisesta.
Lue myös: Veriset kuvat Porvoon leikkipuistosurman esitutkinnasta – järkyttävävää materiaalia, ei herkimmille!
Kertoo ajattelevansa tapahtunutta päivittäin
Tekohetkellä Cherchel oli työtön, mutta hän yritti oman kertomansa mukaan integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Välillä hän teki töitä kolmessa eri paikassa.
Ranskalaismedian haastattelussa mies puhuu rikollisesta teostaan, mutta hän ei käytä sanoja veitsi tai puukotus. Cherchel ei myöskään kutsu tytärtään etunimellä.
– Ei ole päivää, jolloin en ajattele sitä päivää. Minua pyydetään siirtymään elämässä eteenpäin, mutta kun olet vankilassa, et voi rakentaa itseäsi uudelleen. Joka päivä mietin, mikä sen aloitti, mitä tein, miksi näin? En tiedä. En voi syyttää siitä exääni. Tein sen teon, joka määritti elämäni lopun ja asetti minut tähän tilanteeseen, Cherchel kertoo ranskalaismedialle.
Cherchel suree haastattelussa sitä, että hän ei edelleenkään tiedä, mihin hänen lapsensa on haudattu. Hän haluaisi käydä tyttärensä haudalla, mutta hänelle ei ole suostuttu kertomaan tytön hautapaikkaa.
Kokenut rasismia
Vankilassa Cherchel on saanut psykoterapiaa. Hän kuitenkin kokee, että terapia ei ole auttanut häntä, ja terapeuttikin on hänen mukaansa ollut tuomitseva häntä kohtaan.
– Yritän parantua, mutta se ei ole helppoa. Minulla on vaikeuksia nukkua ja olen emotionaalisesti hallitsematon. Minulla ei ole sataprosenttista hallintaa tunteisiini.
Cherchel kertoo ranskalaismedian haastattelussa, että hän on kohdannut Helsingin vankilassa rasismia.
– Joskus valitan paljon saadakseni sen, mikä minulle kuuluu. Näen, että muut onnistuvat saamaan enemmän asioita kuin minä. En tiedä johtuuko se ihonväristäni, rikoksestani? En tiedä. Mutta näen vankilassa rasismia.
Tunnettujen vankien kanssa samalla osastolla
Cherchel on sijoitettu vankilaan samalle suljetulle osastolle seitsemän muun vangin kanssa, joista useimmat on tuomittu vakavista rikoksista.
MTV Uutiset on uutisoinut aiemmin, että Cherchel on samalla osastolla kuin sarjakuristaja Michael Penttilä. Myös Vilja Eerikan isä Touko Tarkki on ainakin ollut kyseisellä osastolla. Samalla käytävällä asui myös Jari Aarnio, mutta hän vapautui juuri viime viikonloppuna vankilasta.
Cherchel kertoo ranskalaistoimittajalle, että hän ei suostu enää olemaan Michael Penttilän kanssa tekemisissä, koska tämä oli haukkunut häntä rasistisella tavalla.
– Tavallisesti meillä on viikossa tunti, jolloin saamme käydä kuntosalilla, mutta koronan takia se on kielletty. Kävely on sallittu tunnin päivässä. Turvaosaston vangeilla ei ole oikeutta tehdä töitä, mutta olen onnistunut luomaan vuorojärjestelmän siivoukseen ja ruoanlaittoon. Se antaa meille ylimääräistä rahaa ruokaan ja puheluihin, hän kertoo.
Toivoo siirtoa ulkomaille
Vuodesta 2018 lähtien Cherchel on toivonut siirtoa vankilaan Ranskaan. Hän anoi siirtoa vuonna 2020, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Hän on kokenut prosessin hankalaksi.
– Suomen valtio ei halua auttaa minua siirrossa. Toivon, että lähden tänä vuonna. Sen avulla voisin olla ranskalaisten kanssa, kommunikoida paremmin ja käydä vierailuilla sukulaisteni luona.
Cherchel ei odota hyötyvänsä siirrosta ulkomaille siinä mielessä, että hän voisi vapautua vankilasta aiemmin. Tuomionsa mukaan hänet voitaisiin vapauttaa Ranskassa vasta vuonna 2039.
Uusimmat
-
12:02
Tinni Wikström lähti tv-ohjelmaan yhdellä ehdolla
-
11:57
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia hallituksen ja Suomen linjasta
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
10:38
Miksi virkarikoksista tuomittu kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään? Kittilän johto jälleen kohun keskellä
-
10:31
Lahden ammuskelu olikin ilotulite
-
10:30
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
10:10
Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
-
10:09
Sarjaraiskaajalle 42 elinkautista Etelä-Afrikassa
-
10:07
Libanonin rauhanturvaajat vahvistavat: Israel pyysi siirtymään – kieltäytyivät
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
09:25
Valtteri Filppulalta hämmentävä osuma Jokerien murskavoitossa – Mestiksen kärkikamppailussa maalijuhlat
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
Lataa lisää