Kauneuskilpailuissa menestynyt Heidi Pölkki (o.s. Liimatainen) kertoo MTV.fin haastattelussa sairastuneensa syömishäiriöön jo teini-ikäisenä.
Heidi Pölkki (o.s. Liimatainen), 36, on monelle tuttu kasvo kauneuskilpailuista. Pölkki kisaili Miss Suomi -finaalissa vuonna 2003 ja hän voitti Mrs. Globe -kilpailun vuonna 2008. Vuonna 2014 hänet kruunattiin Mrs. Euroopan ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
Mitaleja on kertynyt myös yleisurheilusta, sillä Pölkki oli nuorena SM-tason kolmiloikkaaja.
Kaikkia menestyksen ja ihailun kyllästämiä vuosia on varjostanut Pölkin sairas suhde ruokaan. Pölkki on sairastanut syömishäiriötä lähes 20 vuoden ajan.
– Tilanteesta kivuliaimman tekee se, että en ole missään vaiheessa ollut hengenvaarassa, mutta kärsin, enkä voinut hyvin. Olen elänyt liki 20 vuotta niin, etten pysty suhtautumaan ruokaan normaalisti, hän huokaa.
Kaikki alkoi, kun Pölkki rupesi menestymään 16-vuotiaana kolmiloikassa. Lahjakas nuori nainen edusti Suomea maajoukkueessa.
– Silloin laihduin todella paljon. Kuvista huomaa, miten pieni olin. En ajatellut laihtumista lainkaan ja voin hyvin, olin kaikella tapaa terve, Pölkki muistelee.
Suomi-Baltia-maaottelussa Heidiltä murtui jalka ja hänelle jouduttiin laittamaan kipsi. Samoihin aikoihin hänen äitinsä ehdotti Heidille mallikurssia ja sai myöntävän vastauksen.
– Mallikurssista alkoi kuitenkin huoli lihomisesta, kun treenaamaankaan ei päässyt. Koitin tehdä kotijumppaa ja aloin syödä vähemmän.
Urheilullinen Heidi joutui kohtaamaan mallimaailman odotukset ja paineet.
– Mallimaailmassa lihaksia ei olisi saanut olla. Minä taas olin urheillut koko elämäni ja kehoni oli lihaksikas. Koin silloin, että olen tukeva, vaikka olen 177 senttiä pitkä ja lantionympärykseni oli 91 senttiä.
kuva
19-vuotiaana Heidi muutti kotiseuduiltaan Helsinkiin työskentelemään mallina. Laihtuminen jatkui.
– Mallitoimistossa minua rakastettiin, kun koon 36 vaatteet pyörivät päälläni. Silloin vaatekokoni oli 32 ja painoin 52 kiloa.
Nuorella kaunottarella olisi ollut mahdollisuudet kansainväliseen uraan ja häntä houkuteltiin lähtemään Milanoon. Pölkki kuitenkin totesi, ettei hänestä ole lähtemään.
– Voin silloin todella huonosti. Muutin takaisin kotiseuduilleni ja tapasin entisen aviomieheni.
– Hän kehui ja totesi, että vaikka olisinkin 10 kiloa painavampi, olisin yhä kaunis. Hän piti huolen siitä, etten ole liian laiha. Suhde sai minut tervehtymään.
– Olen onnellinen, etten lähtenyt tavoittelemaan kansainvälistä uraa. Jos olisin lähtenyt maailmalle sellaisessa mielentilassa, 19-vuotiaana ja syömishäiriöisenä, kuka tietää, millaisiin ongelmiin se olisi voinut johtaa.
Pölkki palasi urheilun pariin ja tiukan harjoittelun tuloksena saavutti vielä SM-mitaleja 22-vuotiaiden sarjassa. Vuonna 2002 hän alkoi etsiä jälleen mallin töitä. Sattumien kautta hän päätyikin kisaamaan Suomen kauneimman naisen tittelistä.
– Otin yhteyttä henkilöön, jonka kautta voisi saada keikkoja mallina. Hän kysyi, kiinnostaisiko minua missikisat. Lähdin mukaan.
– Silloin olin hyvässä kunnossa. Olin palautunut kilpaurheilusta ja saanut vähän naisellisia muotoja. Olin hoikka, mutta lihaksikas ja lantionympärykseni oli 96 senttiä.
– Minua kuitenkin kutsuttiin liian isokokoiseksi ja annettiin tavoite, että lantionympärys pitää saada kisoihin mennessä 90 senttiin. Lihaksieni vuoksi minua kiellettiin liikkumasta, vain kävelylenkit olivat sallittuja. Laihduin missikiertueen aikana hurjasti ja sain lopulta kommentteja, että näytin paremmalta kiertueen alussa.
Kommentit saivat Heidin turhautumaan. Ensin hänen väitettiin olevan liian kookas ja yhtäkkiä hän olikin liian laiha. Hän ei kuitenkaan osannut olla kuuntelematta kommentteja vaan analysoi niitä jatkuvasti. Missifinaalissa hän oli 177 senttiä pitkä ja painoi 59 kiloa.
– Syömishäiriöinen ottaa tosissaan kaiken, mitä hänelle sanotaan. Sitä tekee mitä vaan, että kelpaisi.
Pölkki erosi miehestään vuonna 2010. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoi uusi alamäki ja hänen vointinsa huononi jälleen. Pakkomielteisen liikkumisen ja syömisen rajoittamisen rinnalle ilmestyi bulimian oireita.
– Kun on pitkään kiusannut itseään, sitä alkaa tehdä mieli syödä jotakin, mitä ei ikinä antaisi itsensä syödä. Saatoin syödä kokonaisen kakun kerralla ja oksentaa sen, kun tajusin, ettei sitä saa syödä. Se on niin surullista.
– Henkisesti olo sellaisen jälkeen on kammottava, kuin olisi aivokuollut. Kun on liian pitkään kontrolloinut itseään ja se kontrolli yhtäkkiä pettää, se on henkisesti tosi rankkaa.
Pölkki ei välttämättä miettinyt painoaan, mutta saattoi kuvata itseään tarkkaillakseen sitä – onhan vatsa yhä yhtä pieni kuin eilen. Hän kertoo ottaneensa satoja kuvia itsestään.
– Koin ylpeyttä, kun verisuonet näkyivät vatsassani ja siitä, että vatsa on kylkiluiden sisäpuolella.
Ruoka, syöminen ja liikkuminen alkoivat hallita Pölkin mieltä ja arkea yhä enemmän ja enemmän.
– En osannut keskittyä enkä olla kiinnostunut mistään tai kenestäkään. Treffeillä käydessä mietin, minkä verran saan syödä vielä tänään. Mietin, että tuon kaverin kanssa en viitsi syödä illallista, menen hänen kanssaan mieluummin kävelylle. Jos hän ei olekaan tarpeeksi kiva, olen saanut tapaamisesta edes sen liikunnan hyödyn. Se oli ihan sairasta. Sosiaaliseen elämään ei jaksa panostaa, kun on koko ajan aliravittu.
– Kyllä minä söin, mutta samalla saatoin vetäistä kaksi tai kolme jumppatuntia päivässä. Kulutin paljon enemmän kuin mitä söin ja nautin siitä. Ajattelin, että muut ovat jotenkin epäonnistuneita, kun he lähtevät juhlimaan tai illalliselle juomaan viiniä ja syömään mutakakkua. Itse olin hyvä ihminen, kun menin sen sijaan treenaamaan.
Parin viime vuoden aikana vakava aliravitsemus ja jatkuva stressi ruuasta alkoivat aiheuttaa paniikkikohtauksia. Kohtaukset ovat olleet niin rajuja, että hän on joutunut soittamaan ambulanssin. Pölkki tutkittiin sydänfilmejä myöten, mutta syytä kohtauksiin ei löytynyt.
Pölkki uskoo, että juuret hänen sairaudelleen ovat syvällä. Ulkoiset paineet ja lähipiirin kommentit läpi elämän ovat saaneet hänen kehonkuvansa vääristymään.
– Olen vetänyt vääriä ihmisiä puoleeni. Muutamia vuosia sitten minulla oli poikaystävä, joka totesi, että vartaloni on ihan kiva mutta ei täydellinen. Hän ihaili ranskalaisia malleja, jotka ovat langanlaihoja.
– Vasta nyt 36-vuotiaana olen oppinut ymmärtämään sen, ettei se ole normaalia, että läheiset ihmiset arvioivat ulkonäköä jatkuvasti negatiivisesti.
20 vuoden sairaskertomukseen mahtuu niin terveempiä kuin heikompiakin kausia. Parantuminen syömishäiriöstä on alkanut hiljalleen tämän vuoden aikana.
– Viimeisen puolen vuoden aikana olen herännyt siihen, ettei minun tarvitse olla pikkulapsen näköinen. Olen koittanut ymmärtää sitä, mistä sairauteni johtuu, koska en ole koskaan pitänyt langanlaihoja naisia kauniina. Itse olen aina ihaillut Shakiraa, Jennifer Lopezia ja Kim Kardashiania heidän muodoistaan. Miksi vaadin itseltäni jotain muuta?
Nykyään Pölkki asuu Tukholmassa. Hän työskentelee lentokentällä asiakaspalvelutehtävissä ja nauttii työstään suuresti. Kaunotar olisi valmis ottamaan vastaan myös uuden rakkauden, eikä perheen perustaminenkaan kuulosta kaukaiselta.
– Olen nainen parhaassa iässä. Asun Tukholmassa ja elämä kukoistaa. Miksen voisi vain nauttia elämästä enkä keskittyä siihen, että olen tikkulaiha?
– Voisin ottaa rinnalleni miehen, jonka kanssa voisin jatkaa tätä henkistä kasvua, jonka olen aloittanut. Voisimme kasvaa ja seikkailla yhdessä, matkustella ja olla spontaaneja.
– Voisin olla valmis myös perheelle mutta en pode sellaista vauvakuumetta, että sen takia pitäisi ottaa joku mies. Eikä sitä edes tiedä, voinko edes saada lapsia kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän pohdiskelee.
Päällimmäisenä toiveena on kuitenkin se, että syömishäiriöt olisivat taaksejäänyttä elämää. Pölkki on ollut laskematta kaloreita nyt kahden kuukauden ajan.
– Se, että pystyn myöntämään asian, kertoo siitä, että olen hyväksynyt sen. Koen, että avoimuus ja salailun lopettaminen auttavat minua paranemaan.
– Ja jos minun tekee mieli syödä jäätelöä, hitto vie, syön jäätelöä!
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.