Mira Varhee lupasi mennä saunomaan vanhemmilleen, mutta ei koskaan päässyt perille – mitä kuusi vuotta sitten tapahtui?

Sina ja Ilpo Varheen maailma murtui, kun ainut tytär katosi täysin yllättäen ja lähes jälkiä jättämättä kuusi vuotta sitten. 42-vuotias Mira oli ollut matkalla Helsingin yliopistolta vanhempiensa luokse Pikku Huopalahteen viettämään perheen yhteistä saunailtaa. Tiina Saari ja Maiju Majamaa kertovat kirjassaan Ei Jälkeäkään tapauksen käänteistä ja vanhempien suuresta surusta.

Vuonna 2014, tavallisena marraskuisena perjantaiaamuna, eläkkeellä oleva Sina Varhee soitti tyttärelleen kysyäkseen, tulisiko hän saunomaan illalla. Teatteritieteentutkija ja myös joogaopettajana toiminut Mira ei ollut varma ehtisikö, mutta lupasi ilmoitella myöhemmin.

Kello 20.12 samana iltana Mira lähetti äidilleen viestin, että ehtisi kuin ehtisikin, mutta tulisi hieman myöhässä. Sina soitti Miralle takaisin kertoakseen, ettei ole kiirettä.

Uneton perjataiyö

Miraa ei kuitenkaan kuulunut perjantai-iltana. Vanhemmat alkoivat ihmetellä, missä tytär viipyi. He yrittivät soittaa useita kertoja, mutta turhaan.

Sina harkitsi jo lähtemistä Miran asunnolle, mutta päätti sittenkin jäädä kotiin.

Sinä yönä hän ei kuitenkaan nukkunut.

Aamulla Sina herätti Ilpon kukonlaulun aikaan ja kertoi lähtevänsä Miran asunnolle Kallioon. Raitiovaunupysäkillä Sina koitti vielä kerran soittaa Miralle, ja yhtäkkiä puheluun vastattiinkin. Puhelimessa ei kuitenkaan ollut Mira, vaan nainen, joka oli huomasi puhelimen soineen nurmikolla.

Valtava helpotus valtasi äidin sydämen: tytär olikin vain hukannut puhelimensa.

”Vajosin lattialle ja aloin huutamaan”

Helpotuksen tunne ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Kun Sina saapui Miran asunnolle, kukaan ei avannut ovea. Lopulta äiti meni sisään vara-avaimella. Asunto oli tyhjä.

– Sydämeni alkoi hakata vimmatusti. Näin, että sänky oli tyhjä, siinä ei ollut nukuttu. Vajosin lattialle ja aloin huutaa suoraa huutoa, äiti kertoo kirjassa. 

Hetken päästä Sina pystyi tokenemaan tarpeeksi soittaakseen miehelleen.

– Soitin kauhuissani Ilpolle. En ymmärtänyt, mitä mieheni puhui. Vihdoin ymmärsin, että Ilpo oli tilannut minulle taksin ja pyysi, että tule heti kotiin.

Kotona vanhemmat soittivat hätäkeskukseen, josta heitä rauhoiteltiin. Kun asia ei kuitenkaan edennyt, he alkoivat soitella sairaaloihin, jonka jälkeen he jatkoivat puheluita hätäkeskukseen.

Vasta illalla poliisi soitti heille, ja pyysi lopettamaan hätäkeskukseen soittelun. 

– Hän sanoi, että jos tyttäremme olisi jossain, hänet olisi jo löydetty. Lauantaipäivä oli ollut kaunis ja meri kirkas. Ulkoilijoita ja poliiseja oli koko päivän liikkeellä, veneilijöitä oli kuulemma ollut merellä.

Niku Patronen, 19, katosi kaveriporukan reissulla ruotsinlaivalla. MTV Uutiset Liven haastattelussa Jaana-äiti kertoo poikansa katoamisesta ja sitä seuranneesta pohjattomasta surusta. Juttu jatkuu videon jälkeen...

8:08

”Itkin tyhjällä kadulla”

Miran katoamisilmoitus kirjattiin ylös lauantaina. Poliisi ja Rajavartiolaitos etsivät Miraa laajasti Seurasaaren alueelta, josta hänen puhelimensa oli löydetty.

Sina oli kuitenkin turhautunut, eikä hänestä tuntunut siltä, että poliisi teki kaiken voitavansa.

Hän kertoo poliisin pyytäneen häntä käymään Miran asunnolla tarkkailemassa.

– Tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt, että Mira ei piileskele missään, vaan on tapahtunut jotain todella pahaa.

Seuraavat päivät olivat Sinan elämän raskaimpia. Hän kertoo olleensa levoton ja ahdistunut.

– Kotona en voinut istua, en seisoa, en maata, en kävellä. Kävelin koiramme Pablon kanssa lähes koko sunnuntain ja maanantain välisen yön etsimässä Miraa. Jalkani menivät rakoille, ja itkin tyhjällä kadulla.

”Ehkä kuoleman tuolla puolen olisi helpompaa”

Miran oltua kadoksissa jonkin aikaa, Sina ja Ilpo ottivat lainan ja hakeutuivat yksityiselle psykiatrille.

– Sosiaalinen media oli täynnä valheellisia kirjoituksia Mirasta. Kaikki tuntuivat tietävän asiasta enemmän kuin me.

Myös Miran silmäteränä ollut 14-vuotias Pablo-koira alkoi voimaan huonosti, eikä pystynyt enää tekemään muuta, kuin nukkumaan Miran entisen joogakassin päällä.

Marraskuun lopussa hänet vietiin eläinklinikalle, jossa hän nukkui pois rauhallisesti tassut Sinan käsissä.

Vuoden lopulla Ilpon selkä romahti. Hän joutui sairaalaan ja sai lähetteen fysioterapeutille koko kevääksi. Kaikki tämä lisäsi entisestään surevan äidin tuskaa.

– Minun tuskani vain kasvoi ja alkoi tuntua, että kuoleman tuolla puolen olisi helpompaa. En enää tuntenut itseäni, identiteettini oli kadonnut.

Ruumis löytyi Seurasaaren rannalta

Loppukeväästä 2015 Sinan puhelin soi. Poliisi kertoi, että rannalta oli löytynyt vainaja.

– Poliisi pyysi Miran tuntomerkkejä. Sopersin puhelimeen, että teillä pitäisi kyllä jo olla ne. Poliisi sanoi, että tuntomerkit eivät riittäneet, koska ruumis oli ollut kauan vedessä.

Sina kertoo huutaneensa puhelimeen, että Miralla oli turkoosi sydäntatuointi niskassaan.

– Sitten hän on tyttärenne, poliisi vastasi.

Tämä tieto oli vanhemmille helpotus; ainakin nyt he voisivat pitää hautajaiset ja heillä olisi paikka, jossa he voisivat muistella kuollutta tytärtään.

Ohikulkija oli löytänyt Miran ruumiin vedestä Seurasaaren läheltä. Kuolinsyyksi paljastui hukkuminen. Elimistöstä ei löytynyt merkkejä päihteistä.

Miran hautajaiset järjestettiin kauniina ja aurinkoisena toukokuisena päivänä Kallion kirkossa.

– Muistan, miten ihanalta tuntui kantaa Miraa sylissäni, kun hän syntyi. Nyt puristin hänen uurnaansa lujasti sydäntäni vasten. Nyt tiedän, miltä tuntuu laskea oma lapsensa maan poveen. Laskimme hautaan elämämme tärkeimmän osan.

Lähde: Tiina Saari & Maiju Majamaa, Ei Jälkeäkään, Into Kustannus, 2020

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja