Miksi mies pitää arjen romantiikkaa vitsinä? Miehet vastaavat

Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

"Kun puhun miehelle arjen romantiikasta, yhteisestä ajasta ja tekemisestä, hän muuttaa koko asian vitsiksi. Miksi?" kysyy nimimerkki yksinäinen parisuhteessa.

Näin miehet vastasivat

"Mielestäni kumppanisi käytös on todella kummallista. Ymmärrän, että romanttiset teot eivät välttämättä tule monilta luonnostaan, ja että suomaisen miehen maailmaan sopii huonosti suurieleiset romantiikan teot. Mutta se, että hän kääntää vitsiksi ehdotuksesi yhteisestä ajasta tai tekemisestä, on loukkaavaa.

Omassa parisuhteessa pyrin tekemään pieniä "spontaaneja romanttisia tekoja" aina silloin tällöin. Näitä teen, koska haluan, että avopuolisoni tuntisi olonsa tärkeäksi ja rakastetuksi. En myöskään halua laittaa itseäni tai häntä siihen tilanteeseen, että tyttöjen illan jälkeen saisin kuulla olevani (mukamas) ainoa poikaystävä, joka ei tuo kukkia kotiin. Toki myös iloinen puoliso on myös itselle tärkeä asia. Näiden pienten juttujen kanssa joutuu toki joskus tsemppaamaan, ne eivät ole mikään automaatio ja tietenkin joudun muistuttamaan itseään, että näitä tulee tehtyä säännöllisesti, ja silti on varmasti parannettavaa toisen huomioimisessa. Mutta yhteinen aika ja tekeminen avopuolisoni on lempiasiani maailmassa. Siksi asumme yhdessä, että voimme tehdä asioita ja viettää aikaa mahdollisimman paljon toistemme kanssa.

Jos miehesi ei halua jakaa aikaansa kanssasi, miksi haluat jakaa elämäsi hänen kanssaan?"
– 36, melko romanttinen

"Miehet ovat usein epävarmoja romanttisissa asioissa. Saattaa usein olla myös niin, että jotkut kokevat yhteisen ajan ja tekemisen ahdistavaksi, jolloin asian vitsiksi iskeminen toimii pakoreittinä. Toisaalta, sama pätee aivan samalla tavalla myös naisiin. Romantiikka, yhteinen aika ja tekeminen ovat lopulta yhtä isoja asioita niin miehelle kuin naisellekin. Yksilökohtaisia tapauksia."
– 34, puoliromanttinen

"Itsekin pidän romantiikasta puhumista jollain tavalla vaikeana, mutta pyrinkin puhumisen sijaan tekemään asioita sen eteen. Yhteisestä ajasta ja tekemisestä pitäisi mielestäni voida puhua ihan asiallisesti, mutta vitsiksi kääntäminen voi olla miehen tapa reagoida tilanteeseen, johon hän ei muuten osaa sanoa mitään. En usko, että hän tarkoittaa sillä mitään, mutta ei vaan osaa muutenkaan toimia. Pyri itsekin tuomaan romantiikkaa arkeen, äläkä oleta, että romantiikkaa saa lisättyä asiasta keskustelemalla ja sopimalla. Romantiikka ei tule suunnittelemalla ja sopimalla."
– 23, en välttämättä osta ruusuja tai suklaata, mutta pyrin tuomaan romantiikkaa arkeen muilla pienillä teoilla. Toista on mukava ilahduttaa.

"Mies voi kokea, että arjen romantiikka on jotain ällösiirappista, joka ei miehelle sovi, tai ehkä hän ei vain osaa olla romanttinen ja oppimisen sijaan käyttäytyy kuin arjen romantiikka ei olisi tarpeen. Toisaalta mies voi myös uskoa, että tekee romanttisia juttuja mutta, kun siitä mainitaan hänestä tulee epävarma, josta pääsee hetkeksi eroon muuttamalla asian vitsiksi."
– 33, romanttinen

Lue myös:

    Uusimmat