Miksi ihmeessä Google tekee nyt puhelimia?

Google julkisti eilen ensimmäiset omat Pixel ja Pixel XL -älypuhelimensa. Aiemmin Google on kehittänyt ja markkinoinut yhteistyössä useiden eri valmistajien kanssa niiden Nexus-puhelimia.

Miksi Google tekee nyt omia puhelimia? Ja miksi juuri nyt?

Googlen johtajien on jo kauan tiedetty kateellisena katsoneen Applen toimintamallia, jossa yhdistyvät laitteet, ohjelmistot ja palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Se tuottaa tiettyjä etuja, kuten mahdollisuuden sitoa nämä eri osa-alueet eheämmäksi kokonaisuudeksi.

Juuri nyt omien puhelinten osalta Googlen kuitenkin saivat toimimaan todennäköisesti kaksi sille tärkeää asiaa: Google Assistant ja sen takana oleva tekoäly laajemmin, sekä toisaalta virtuaalitodellisuus.

– Seuraava suuri innovaatio tulee tapahtumaan laitteiden ja ohjelmiston risteyksessä, tekoälyn ollessa kaiken keskellä, totesi Googlen laitteista vastaava johtaja Rick Osterloh julkistustilaisuudessa.

Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai jopa pohjusti puhelinten esittelyä kertomalla tänään esiteltävän uusia tapoja käyttää Google Assistantia eli Googlen Applen Siriä vastaavaa älykästä apuritoimintoa. Se ja muut Googlen palvelut, eivät itse puhelimet, ovat siis Googlelle edelleen kaikkein tärkeintä.

– Nexus-laitteet ovat olleet puhtain muoto Androidista aiemmin. Pixel on puhtain muoto Googlesta, mikä tarkoittaa Androidin lisäksi paljon muuta, kuten Assistantia, meidän VR-alustaamme ja niin edelleen, kommentoi Googlella Androidista, Chrome OS:stä ja Google Playsta vastaava johtaja Hiroshi Lockheimer Bloombergille.

– Kyse on Googlen teknologioiden syvästä integraatiosta. Siinä Pixelit tulevat olemaan erilaisia, veti Lockheimer yhteen uutuuksien kantavaa ajatusta.

Tämä näkyy myös käytännössä. Kun aiemmissa Nexuksissa oli puhdas vakio-Android, löytyy Pixeleistä niiden oma Pixel Launcherinsa, joka eroaa ulkoasultaan ja sisältää Googlen palvelut aivan keskeisessä asemassa. Androidillajokin muu Android-valmistaja voi luoda oman ääniohjattavan assistenttinsa ja tuoda sen keskeisesti tarjolle Google Assistantin sijaan.

Google Assistantin ohella Pixelit ovat ensimmäisiä Googlen Daydream-virtuaalitodellisuusalustaa ja uutta Googlen Daydream View -silmikkoa tukevia puhelimia. Myös tältä osin muutos on Googlelle tärkeä, sillä omat laitteet mahdollistavat paremman kehitysympäristön tulevaisuudessa yhä edistyneemmälle ja merkitystään kasvattavalle virtuaalitodellisuudelle. Aiemmin Google olisi ollut muiden armoilla.

Google-johtajien haastatteluissa asia ei tullut esille, mutta vielä yhtenä lisäsyynä Google-puhelinten tuloon voivat olla myös EU-komission vaateet Googlen väärästä toiminnasta Android-käyttöjärjestelmän ja sen eri palvelujen yhteen sitomisen osalta. EU:n toimenpiteet voivat laittaa jatkossa stopin Googlen palvelujen löytymiselle monista Android-puhelimista, mikä luonnollisesti on varmasti erittäin huolestuttavaa Googlen kannalta – sehän ei varsinaisesti itse Androidilla tienaa mitään, vaan vain sen esille tuomien Google-haun ja muiden Google-palvelujen kautta suorasti ja epäsuorasti.

Suuri kysymys Google-puhelinten menestyksessä kuitenkin on, paljonko Google on valmis panostamaan puhelinten myyntiin ja markkinointiin. Ilmeisesti enemmän kuin aiemmin Nexuksiin, mutta riittääkö se? Nexus-laitteet eivät ole ikinä aiemmin myyneet merkittävissä määrin, koska niiden jakelukanavat ovat olleet verrattain kapeat ja myynnin tukitoimet olemattomia kilpailijoihin verrattuna.

Ovatko uudet Google-puhelimet sen verran tärkeämpiä, että se laittaa kunnolla ”kaiken peliin”?

Entä mitä ajattelevat Android-laitevalmistajakumppanit?

Kuten aiemmin erityisesti Microsoftin lähdettyä kilpailemaan sen Windows-käyttöjärjestelmää käyttävien kanssa omilla Surface-laitteillaan, myös Google-puhelimet nostavat tietysti kysymyksiä suhteiden pysyvyydestä Android-valmistajiin.

Suurta ongelmaa tämä ei kuitenkaan Android-johtaja Lockheimerin mukaan tuo. Googlellakin on tästä jo aiemmin kokemusta, sillä sehän osti merkittävän Android-valmistajan Motorolan, joka toimi Googlen alla muiden kanssa kilpailevana laitevalmistajan. Myös tämän kumppanit tuolloin ymmärsivät, toteaa Lockheimer.

Google ottaa kuitenkin epäilykset tosissaan, ja on rakentanut ”palomuurin” laite- ja Android-tiimien välillä niin, etteivät muiden valmistajien suunnitelmat paljastu.

– Samsung on erittäin tärkeä kumppani, kuten on LG, Huawei ja niin edelleen. Rick (Googlen laitejohtaja Osterloh) on tärkeä kumppani. Samsung kertoo meille salaista tietoa tuotemallistostaan, suunnitelmistaan. Me emme kerro niitä LG:lle, ja päinvastoin. Tämä jatkuu. Kaikkia kohdellaan samoin, mukaan lukien Rickin tiimiä, kommentoi Android-pomo Lockheimer.

Aiempiin Nexus- ja Motorola-aikoihin nähden Googlen uusi laitetiimi tekee kuitenkin huomattavasti läheisempää yhteistyötä muun Googlen kanssa. Tämä koskee kuitenkin Androidin ohella myös Google-palvelujen tiimiä, joiden tehtävä on Lockheimerin sanoin ”olla niin monella alustalla ja laitteella kuin on tarvetta”.

Googlella onkin nyt kolme erillistä tavoitetta. Laitetiimin tavoite on kehittää mahtavia laitteita ja onnistua niiden myynnissä mahdollisimman hyvin. Android-tiimin tavoite on kehittää alustaa eteenpäin ja tarjota sitä kaikille kumppaneille.

Google-palvelujen tiimin tavoite on tuoda Google-palvelut kaikkien saataville ja saavuttaa paljon käyttäjiä, jotka edelleen Googlen liiketoimintamallissa pääosin kääntyvät rahaksi mainostulojen kautta hakukoneesta ja muista palveluista.

Nähtäväksi jää, miten nämä erilaiset tavoitteet jatkossa pystyvät elämään yhdessä yhden yhtiön katon alla.

Lue myös:

    Uusimmat