Mies, pätkiikö muistisi? Hörpi tätä juomaa joka päivä!

Säännöllisesti appelsiinimehua, hedelmiä ja kasviksia nauttivat miehet saattavat pysyä hyvämuistisina muita pitempään, Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus vihjaa.

Tutkimukseen osallistui lähes 28 000 keskimäärin 51-vuotiasta terveydenhuollon ammattilaista, joita seurattiin kahden vuosikymmenen ajan. Miesten muistioireista kyseltiin heidän ollessaan 73-vuotiaita.

Neljän vuoden välein kerättyjen ruokavaliotietojen perusteella muisti ja ajattelutoiminnot olivat hyvässä kunnossa todennäköisimmin osallistujilla, jotka söivät säännöllisesti kasviksia ja hedelmiä tai joivat appelsiinimehua päivittäin. Erot eivät kuitenkaan olleet kovin suuria, sillä tällaisista miehistä 6,9 prosentilla muisti ja muut ajattelutoiminnot olivat heikentyneet, kun vähiten kasviksia, hedelmiä ja appelsiinimehua käyttävistä 8,4 prosentilla oli muistin ongelmia.

Ruoka tosiaan vaikuttaa muistiin. Artikkeli jatkuu videon alla.

Aivoille sopivaa ruokaa? 7:47

Havainnot viittaavat terveellisen ruokavalion auttavan muistiongelmien ehkäisyssä, mutta tämän aineiston perusteella sitä ei voi varmasti osoittaa. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin saatu samansuuntaisia tuloksia.

Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat