Meksikosta paljastui aiemmin tuntematon dinosauruslaji – tutkijat uskovat hirmuliskon päästelleen norsumaisia ääniä

Meksikosta on löytynyt aiemmin tuntemattoman dinosauruslajin jäänteet. Meksikolaiset paleontologit uskovat sen olleen varsin hanakka viestijä ja käyttäneen samankaltaisia ääniä kuin norsut "puhuessaan" toisilleen.

Tlatolophus galorumiksi nimetty dinosaurus löytyi Pohjois-Meksikosta Coahuilan osavaltion alueelta. Sen arvioidaan kuolleen 72 miljoonaa vuotta sitten.

Ensin löytyi dinosauruksen häntä ja sitten suurin osa sen kallosta ja muita osia.

–  Olemme arvioineet sen kokoa. Se voisi olla 8–12 metriä pitkä, koska pelkästään häntä on noin kuusi metriä, paleobiologi Angel Alejandro Ramirez sanoo.

Ääntely saattoi kantautua kilometrejä

Hänen mukaansa tutkijaryhmä uskoo dinosauruksen tuottaneen niin matalia ääniä, että ihmiset eivät niitä pystyisi kuulemaan. Äänet saattoivat kantautua kilometrien päähän.

Tutkijat arvelevat, että kyseisen lajin edustajat saattoivat nähdä värejä ja olla itsekin osittain punaisia.

–  Ne saattoivat olla täysin punaisia tai jopa monivärisiä, Ramirez kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat