Voisivatko dinosaurukset elää yhä? Tuore tutkimus: Hirmuliskot olisivat selvinneet merkittävästi pidempään ilman asteroidia

Tutkimus: Dinosaurukset olisivat selvinneet merkittävästi pidempään ilman maahan osunutta asteroidia 0:57
Katso video: Dinosaurukset voisivat elää yhä ilman sukupuuton aiheuttanutta asteroidin törmäystä.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan dinosaurukset eivät luultavimmin olisi kuolleet sukupuuttoon ilman eläinryhmän tuhonnutta asteroidin törmäystä. Tutkimus julkaistiin marraskuussa Royal Society Open Science -julkaisussa.

Dinosaurukset hallitsivat kuivan maan ekosysteemejä monin paikoin maapallolla aina triaskaudelta eli noin 230 miljoonan vuoden takaa aina liitukauden lopulle, jolloin hirmuliskot katosivat nopeasti maapallolta.

Katoamisen syyksi on arveltu muun muassa noin 66 miljoonaa vuotta sitten tapahtunutta asteroidin törmäämistä maahan nykyisellä Jukatanin niemimaalla Meksikossa.

Muiksi syiksi on esitetty myös esimerkiksi ilmastonmuutosta, joka laski maapallon lämpötilaa, eivätkä dinosaurukset kyenneet sopeutumaan siihen.

Myös laajojen tulivuorenpurkausten on esitetty aiheuttaneen katoamisen. 

Joka tapauksessa monet tutkijat ovat uskoneet pitkään, että dinosaurukset olivat jo matkalla kohti sukupuuttoa ilman luonnonmullistuksiakin.

Fossiilihavaintojen mukaan dinosaurusten määrä oli laskusuunnassa jo pitkään ennen niiden häviämistä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt brittiläisen Bathin yliopiston tutkijat ovat pyrkineet löytämään vastakkaisia teorioita.

Aiemmin marraskuussa julkaistussa artikkelissaan tutkijat selvittävät dinosauruslajien sukupuita tilastollisen mallintamisen keinoin tarkkuudella, jota on kuvattu jopa ennennäkemättömäksi.

Tutkijat kertovat lausunnossaan, etteivät dinosaurukset olisi todennäköisesti kuolleet sukupuuttoon, vaan niiden elämä olisi voinut jatkua liitukauden jälkeenkin.

Tutkijoiden mukaan dinosaurusten monimuotoisuus ja erilaisuus oli avain niiden määräävään asemaan, vaikka jotkin tutkimukset ovat viitanneet siihen, että dinosaurusten monimuotoisuus olisi ollut vähenemässä.

Tutkijoiden havaintojen mukaan jotkin dinosaurusryhmät menestyivät hyvin liitukauden lopulla. Tällaisia olivat esimerkiksi hadrosaurit ja sarvinaamat.

Tutkijat kuitenkin tähdentävät, ettei vielä ole riittävästi tietoa varmuudella sanoa, mitä dinosauruksille olisi tapahtunut ilman asteroidin törmäämistä.

Heidän mukaansa nyt on kuitenkin osoitettu, ettei ole vahvaa näyttöä siitä, että dinosaurukset olisivat kuolleet sukupuuttoon ilman asteroidin törmäystä.

Lue myös:

    Uusimmat