Luke halusi hiussiirteen halvalla – operaatio meni pahasti pieleen
Kaljuuntumisesta huolestunut Luke matkusti Turkkiin hiustensiirtoon. Epäonnistuneesta operaatiosta uutisoi muun muassa Daily Mail.
Joulukuussa 2018 brittiläinen Luke Horsfield matkusti Turkkiin hiustensiirtoon. Tuolloin 24-vuotias Luke oli jo aiemmin huolestuneena todennut, että hänen hiusrajansa oli ohenemassa. Hän oli yrittänyt kovasti piilottaa kaljuuntutta kohtaa.
– Se vaikutti itsetuntooni. Olin halunnut operaatioon jo muutaman vuoden ajan.
Verrattain halpa operaatio
Luken valitsemalla Istanbulissa sijaitsevalla Clinic Center -klinikalla operaatio oli paljon halvempi kuin Isossa-Britanniassa, jossa siitä saatettiin veloittaa 6 000 puntaa. Turkissa samaa tarjottiin noin 1 250 punnalla. Hän oli lukenut Trustpilot- sivustolta hyviä arvosteluita kyseisestä klinikasta.
– En tiennyt silloin, että kuka tahansa voi julkaista arvion ja yritys voi pyytää sivustoa poistamaan arvioita. Niinpä minusta tuntuu, että en saanut tilanteesta oikeaa käsitystä.
Luke kertoo, että kirurgi ei puhunut englantia. Operaatio kesti kuusi tuntia.
Tukka ei kasvanutkaan takaisin
Leikkauksen jälkeen hiukset eivät kasvaneet takaisin kuten olisi pitänyt. Luken päähän jäi arpia ja kaljuja laikkuja.
– Noudatin tarkasti saamiani jälkihoito-ohjeita. Neljän kuukauden jälkeen hiukset eivät olleet kasvaneet ollenkaan.
Luke oli soittanut klinikalle ja kysynyt, mistä tämä johtui. Hänelle vastattiin, että se kuului asiaan.
Luke uskoo, että kirurgi otti liian monta siirrettä Follicular unit micrograft -tekniikalla
– Puolen vuoden jälkeen hiuksia oli kasvanut vain hieman. Vuoden kuluttuakaan tukka ei ollut kasvanut.
Toinen kirurgi riensi hätiin
Luken mukaan hänen valituksensa menivät kuin kuuroille korville. Kun hän pyysi hyvitystä tapahtuneesta, hänelle tarjottiin toista operaatiota puoleen hintaan. Myöhemmin hänelle tarjottiin 400 dollarin hyvitys.
Kun Luke oli kertonut pieleen menneestä operaatiosta YouTubessa, eräs brittiläinen hiustensiirtoja tekevä klinikka otti häneen yhteyttä. Sinne Luke meni korjauttamaan virheet maaliskuussa 2019. Tällä kertaa lopputulos miellytti ja pian hiukset alkoivatkin kasvaa.
Korjaavan leikkauksen tehnyt kirurgi kertoo Daily Mailille, että halusi auttaa miestä. Hänen asiakkainaan on aina välillä samanlaisista ongelmista kärsiviä henkilöitä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Luke toivoo, että muut hiussiirrettä harkitsevat tekisivät taustatyön kunnolla ennen kuin menevät teetättämään operaation. Samaa toivoo brittikirurgi.
– Hiussiirre on turvallinen operaatio. Mutta jos operaatiota ei tehdä oikein, voi siitä seurata mahdollisesti vaarallisiakin sivuvaikutuksia.
Klinikka kertoo saaneensa hyvää palautetta
Clinic Centeristä kommentoidaan, että he ovat saaneet paljon hyviä arvioita. Yritys kieltää väitteet siitä, että kommentteja olisi poistettu.
– 400 punnan hyvitys sopi Lukelle. Hän ei odottanut, että parantumisprosessi olisi ohi, klinikalta todetaan.
Lähteet: Dailymail.co.uk, Thesun.co.uk
Uusimmat
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Näin yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
05:56
Aborttiklinikan polttanut 22-vuotias nainen tuomittiin vankilaan Yhdysvalloissa
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
22:45
Puola sanoo sen puolelle rajaa viime vuonna osuneen ohjuksen olleen ukrainalainen – surmasi kaksi ihmistä
-
22:27
Huuhkajien huolenaiheesta lupaava tieto – "Edistynyt jatkuvasti"
-
22:03
Puvustus oli poikkeuksellisen aikavievää Spede-elokuvassa – näyttelijä Aku Sipola: "En ole tuollaiseen koskaan törmännyt"
-
Lataa lisää