New Jerseyssä asuva Joe DiMeo, 26, joutui 18-vuotiaana onnettomuuteen, jonka seurauksena hän menetti ihostaan 80 prosenttia. Nyt hän on elää uusien käsi- ja kasvosiirrännäisten kanssa.
Vuonna 2018 New Jerseyssä asuva Joe DiMeo, 26, joutui auto-onnettomuuteen, joka poltti 80 prosenttia hänen kehostaan.
Nyt 26-vuotias Joe kertoo Peoplen I Survived -YouTube-sarjassa kaikesta siitä, mikä johti kaikkien aikojen ensimmäiseen onnistuneeseen kasvojen- ja käsiensiirtoon vuonna 2020.
Vaikka hän oli tajuton heti onnettomuuden jälkeen, Joe muistaa kuulleensa ihmisiä ympärillään sairaalassa. Hän muistaa myös pahoja unia, jotka liittyivät hänen palovammahoitonsa aiheuttamiin kipuihin.
– Kun sinut viedään huoneeseen, jossa sinut pestään ja otetaan kaikki siteet pois, se ei ole hauskaa. Voit tuntea kivun. Joten näet unta kivusta. He eivät tarkoita kiduttaa sinua, he vain ottavat siteet pois, mutta se sattuu silti, hän sanoo juuri julkaistulla videolla.
Onnettomuushetkellä Joe oli 18-vuotias ja ajoi aikaisin aamulla yövuoron jälkeen kotiin. Hän nukahti autonsa rattiin ja heräsi kuukausia myöhemmin palovammayksikössä.
Sieltä hän siirtyi kuntoutuslaitokseen, mistä hän palasi vanhempiensa kotiin. Tuolloin Joe tunsi itsensä 20-vuotiaaksi vauvaksi, kun hänen äitinsä pesi hänen pyykkinsä, laittoi ruokaa ja siivosi hänen vain maatessa sohvalla.
23-tuntiseen leikkaukseen osallistui 140 ihmistä
Vuonna 2019 hän tapasi lääkäri Eduardo D. Rodriguezin, joka piti Joeta hyvänä ehdokkaana kasvojen- ja käsiensiirtoon. Kyseessä oli riskialtis operaatio, jota oli yritetty epäonnistuneesti kahdelle aiemmalle potilaalle.


