Pekka Pouta ihmettelee punaisena hehkuvia karttoja. Katso koko ensi viikon ennuste yllä olevalta videolta.
MTV Uutisten meteorologi Pekka Poudan mukaan kesä etenee vauhdilla. Venäjällä on jopa 30 astetta lämmintä, ja sama lämmin puhaltaa myös Suomeen.
– Alkaa näyttää varmalta, että tuossa etelä- ja kaakkoisosassa maata menisi tiistaina ensimmäistä kertaa hellelukemat rikki, Pouta sanoo.
Lämpö siirtyy viikon aikana pohjoiseen, joten lämmintä on luvassa myös muualla Suomessa.
– Yli 20 astetta varsin laajalti, Pouta sanoo.
Vesi lämpenee nopeasti
Veden lämpötila on nyt paikoin +14 astetta.
– Se on huomenna jo 15 astetta, Pekka arvelee.
Kurkistus seuraavaan viikkoon kertoo myös kesän etenemisestä.
– Seuraava viikkokin on aika lämpöisen näköinen. Hyvin voi olla semmoista 20 astetta aika laajalti. Siinä on länsivirtausta ja selvästi jonkinlainen föhn-tilanne.
Föhn-tuuli on lämmin ja kuiva laskutuuli. Pouta avaa sen tämänkertaista syntyä tarkemmin.
– Britteinsaarten seutuvilla on korkeapaine, ja ilma kiertyy sen pohjoispuolitse. Sadevyöhyke kertoo, että sateet tippuvat Norjan vuoristoon ja siitä seuraisi meille föhniä.
