Yleisöäänet ratkaisivat Bulgarialle lopulta ylivoimaisen euroviisuvoiton. Suomi antoi Israelille täydet yleisöpisteet.
Vuoden 2026 Euroviisuissa yleisöäänet ratkaisivat kilpailun voiton Bulgarian Daralle, joka nousi lopputuloksissa kärkeen hurjan yleisöäänivyöryn ansiosta ja keräsi kaikkiaan 516 pistettä kappaleellaan Bangaranga. Yleisöääniä Bulgaria sai 312 pistettä ja tuomaripisteitä 204.

Toiseksi tullut Israel puolestaan sai yhteensä 343 pistettä, joista 220 tuli yleisöltä ja 123 tuomareilta.
Bangaranga voitti kilpailun 173 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Israeliin, mikä on Euroviisujen historian suurin voittomarginaali. Se ylittää Alexander Rybakin kappaleen Fairytale vuonna 2009 Moskovassa saavuttaman 169 pisteen eron.
Kolmenneksi tulleen Romanian kokonaispisteet olivat 296, joista 232 oli yleisöltä ja 64 tuomareilta. Neljänneksi tullut Australia puolestaan sai enemmän tuomariääniä kuin yleisöääniä.
Lue lisää: Euroviisujen lopputulos sai suomalaisissa aikaan järkytystä ja boikottipuheita
Kuudenneksi tulleen Suomen kokonaispisteet olivat 279, joista 138 tuli yleisöltä ja 141 tuomareilta.
Somessa närkästystä on aiheuttanut erityisesti se, että Suomen yleisö antoi täydet pisteet eli 12 pistettä Israelille. Bulgarialle Suomi antoi 7 pistettä.
Israelin osallistuminen viisuihin on saanut kovaa kritiikkiä Gazan sodan aikana. Lisäksi Israel kalasteli tänäkin vuonna viisuääniä sääntöjen vastaisesti ja EBU joutui puuttumaan asiaan.
Israel sijoittui myös viime vuoden Euroviisuissa toiseksi saamalla eniten yleisöääniä. Tuolloin Israel sai ammattiraadeilta vain 60 pistettä, mutta yleisöltä pisteitä tuli 297.
Viisi maata – Espanja, Alankomaat, Slovenia, Islanti sekä seitsenkertainen viisuvoittaja Irlanti – boikotoi viisuja tänä vuonna Israelin läsnäolon takia.
Juttua päivitetty 17.05.2026 kello 13.02. Lisätty Suomea äänestäneiden maiden lista.
Ketkä äänestivät Suomea?
Ruotsi: raati 12, yleisö 12
Viro: raati 12, yleisö 12Belgia: raati 8, yleisö 3
Norja: raati 8, yleisö 10
Saksa: raati 8, yleisö 0
Tanska: raati 8, yleisö 8Georgia: raati 7, yleisö 1
Israel: raati 7, yleisö 0
Montenegro: raati 7, yleisö 0
Portugali: raati 7, yleisö 5
Tsekki: raati 7, yleisö 3Itävalta: raati 6, yleisö 1
Kroatia: raati 6, yleisö 2
Ukraina: raati 6, yleisö 2Liettua: raati 5, yleisö 4
Malta: raati 5, yleisö 4Australia: raati 4, yleisö 10
Kypros: raati 4, yleisö 1Latvia: raati 3, yleisö 10
Luxemburg: raati 3, yleisö 5Armenia: raati 2, yleisö 8
Iso-Britannia: raati 2, yleisö 1
Ranska: raati 2, yleisö 2
San Marino: raati 2, yleisö 4Albania: raati 0, yleisö 1
Azerbaidžan: raati 0, yleisö 8
Bulgaria: raati 0, yleisö 0
Italia: raati 0, yleisö 3
Kreikka: raati 0, yleisö 0
Moldova: raati 0, yleisö 4
Puola: raati 0, yleisö 6
Romania: raati 0, yleisö 0
Serbia: raati 0, yleisö 2
Sveitsi: raati 0, yleisö 3Muu maailma: raati 0, yleisö 3
