Luisteluopettajan neuvot: Pakkaa tällaiset varusteet luistinradalle mukaan
Luisteleminen on mukavaa oikeanlaisissa varusteissa. Huolla siis luistimesi ja pukeudu jäälle lämpimästi, mutta kevyesti.
Luisteluopettaja Elise Luovula sanoo, että kiva harrastaminen on lähtöisin hyvästä välineestä.
– Usein huomaa, että laskettelumäkeen lähtiessä on huolehdittu kunnon laskettelukengistä, mutta monen taitoluisteluharrastajan luistimien varret saattavat olla todella löysät. Löysät varret eivät tue tarpeeksi, hän toteaa.
Tärkeintä on, että luistinkenkä on hyvä. Huonolla luistimella ei pysty tekemään myöskään temppuja. Luovula vinkkaa, että varsinkin taitoluistelun erikoisliikkeissä on luistimia moniin eri tarkoituksiin; myös kevyempään luisteluharjoitteluun.
Luistimen terän kunnosta on tärkeää huolehtia. Terä pitää aina kuivata hyvin, jottei se pääse ruostumaan.
– Terä pitää olla myös teroitettu oikein. Joskus olen nähnyt sellaisia tapauksia, ettei teroitus ole oikein onnistunut. Huonosti teroitetuilla luistimilla ei pysty tekemään edes perusliukuja, Luovula sanoo.
Päälle lämpimät mutta kevyet vaatteet
Luovula sanoo, että luistelemaan ei saisi pukeutua liian raskaasti.
– Samalla pitää kuitenkin varmistaa, että on pukeutunut pohjalta asti hyvin. Talviurheiluun tarkoitetut alle puettavat kerrastot ovat hyviä myös luisteluun. Silloin päällysvaatteiden ei tarvitsisi olla niin kovin raskaita. Kevyemmissä urheiluvaatteissa pystyy liikkumaan.
– Kevyt toppatakki ja kevyet toppahousut ovat ihan hyvä vaihtoehto. Riippuu tietysti säästä, mutta esimerkiksi 0-säällä kevyt toppatakki ja verkkarihousut ovat oiva vaihtoehto. Liian paksut vaatteet tekevät liikeradoista tökköjä, jos jalat eivät pysty liikkumaan kunnolla, opettaja sanoo.
Luovula muistuttaa myös, että luistinkenkään pitää mahtua lämmin sukka. Varpaiden jäätyessä tulee kylmä muutoinkin. Myös hyvä pipo päässä ja lämpimät lapaset ovat olennaisia varusteita.
Lue myös:
Emmi Maaranen, emmi.maaranen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää