Luciana oli melkein maratonin maaliviivalla, kun mies teki jotain käsittämätöntä – videosta someraivo
Juoksukilpailussa Brasiliassa kuvattu lyhyt video on ehtinyt saada monet raivon valtaan.
TikTokissa yli 11 miljoonaa kerännyt video on herättänyt suoranaista someraivoa. Videolla Luciana-niminen nainen juoksee kohti maaliviivaa muiden juoksijoiden kiriessä hänen takanaan. Naisen kumppaniksi oletettu mies ja kaksi lasta katsovat suoritusta sivusta.
Raivoa herättänyt tilanne alkaa, kun jostain syystä mies näyttää työntävän lapsia Lucianan ja maaliviivan väliin. Lapset juoksevat naisen tielle tämän yrittäessä väistää heitä päästäkseen ylittämään maaliviivan ensimmäisenä. Monen silmään vaikuttaakin siltä, että mies liki pilasi kumppaninsa puolimaratonin voiton tai vähintään heikensi tämän juoksuaikaa.
Juoksija kuitenkin onnistuu kiertämään lapset ja ylittämään maaliviivan ensimmäisenä. Voiton jälkeen hän halaa lujasti takaansa tullutta juoksijaa, ilmeisesti valmentajaansa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Katsojien huomion on kiinnittänyt se, että voiton varmistuttua taustalla näkyvä Lucianan oletettu kumppani ei juhli voittoa, vaan kohauttaa olkiaan kuin ihmetelläkseen, tekikö muka jotain väärin. Moni tulkitsee tilannetta niin, että mies joutui puolustelemaan tekoaan jollekulle yleisössä.
Brasiliassa kuvatusta videosta ovat uutisoineet lukuisat mediat, kuten New York Post ja Independent.
"Äitinä olen iloinen, ettei hän pysähtynyt"
Moni somekäyttäjä on suorastaan pöyristynyt laajalle levinneestä videosta. On syytä huomioida, että videolta näkyy vain lyhyt hetki, eivätkä kaikki faktat tai miehen motiivit ole selvillä. Kuitenkin tämän lyhyen hetken perusteella katselijat ovat tehneet rajuja tulkintoja miehen toiminnasta.
Miestä syytetään muun muassa yrityksestä viedä vaimonsa hetki huomion keskipisteenä. Useat kommentoijat eivät pysty käsittämään, miksei isä yksinkertaisesti odottanut maaliviivan toisella puolella. Moni myös muistuttaa, että naiset ovat muutakin kuin äitejä.
– He olisivat voineet olla maaliviivan toisella puolella halaamassa häntä voiton kunniaksi. Villiä, totesi eräs kommentoija.
– Se, että hän [isä] käyttäytyy kuin olisi hämmentynyt, on villiä, totesi toinen.
– Isä ei vain malttanut odottaa luovuttaakseen lapsivastuun, kummasteli yksi.
– Minusta todella tuntuu, että isä oli mustasukkainen äidista ja halusi varmistaa, että hän tietää, mikä häntä odottaa jälkeenpäin, kommentoi eräs.
– Olen katsonut tämän useita kertoja, enkä ymmärrä, miksi hän työntäisi heidät [naisen eteen] tuolla tavalla, ihmetteli yksi.
– Aviomies on kyllä aasi, varmaan vihaa sitä, kun hänen vaimonsa saavuttaa jotain, arveli eräs.
– Rakastan sitä, kuinka [videolta] huomaa, että hänen täytyy jo puolustella itseään yleisölle, huomautti yksi.
– Äitinä olen iloinen, ettei hän pysähtynyt ja otti hetken ja voiton itselleen, totesi eräs.
– Kuulen miehen sanovan: "Minun täytyi vahtia lapsia tunti ja 40 minuuttia, etkä sinä voinut edes pysähtyä halaamaan heitä?" irvaili yksi.
Pariskunta ei ole ainakaan toistaiseksi kommentoinut saamaansa somehuomiota.
Lue myös: Kotityöt kismittävät parisuhteessa – huomioi tämä: "Harvoin johtaa kauhean hyvään tilanteeseen"
Katso myös: Kestäyysurheilija Samu Taina murskasi maailmanennätyksen
Lähteet: New York Post, Independent
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää