Love What Matters -sivusto jakoi aviomiehen koskettavan tekstin siitä, kuinka hänen vaimonsa sai jo kahdeksannen keskenmenon. Mies kuvailee avioparin yritystä saada lapsia traumaattiseksi.
Amerikkalainen David Blair jakoi Love What Matters -sivustolle hänen ja vaimonsa koskettavan tarinan. Aviopari on yrittänyt jo vuosien ajan saada lapsia, mutta jokainen raskaus on päättynyt keskenmenoon. Davidin vaimo Lindsay on saanut jo kahdeksannen keskenmenonsa.
– Vaimoni kantoi sisällään meidän kahdeksatta lastamme. Kahdeksatta menetystämme. Jokainen solu sisälläni huutaa kivusta, kertoo David.
"Oloni on turta"
David muistelee hetkeä, jolloin hän jälleen kerran istui odotusaulassa sairaalassa. David katsoi, kuinka hänen vaimonsa viedään tutkimushuoneeseen, ja miehen olo oli lohduton.
– Olin vihainen. Olin vihainen ja surullinen, ja oloni oli turta, David kertoo.
– En voi uskoa, että siitä on kulunut käytännössä kaksi vuotta, kun viimeksi katsoin elämäni rakkauden – vahvimman ja rohkeimman ihmisen, jonka tiedän – käyvän uudestaan läpi helvetin.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lindsay oli raskaana, ja aviopari odotti näkevänsä lapsensa muutaman kuukauden päästä.
Lääkärillä oli kuitenkin surullisia uutisia, vaikka aviopari oli nähnyt vauvan sydämensykkeen ultraäänessä vain muutamaa tuntia aikaisemmin.
– Mutta lääkärit myös näkivät, ettei lapsi selviä kohdussa kasvaakseen isommaksi. Joten jälleen kerran lapsemme olisi voinut tappaa vaimoni.
Lindsay selvisi hengissä, mutta aviopari menetti lapsensa jo kahdeksannen kerran. Davidin mukaan, jos vauva olisi kasvanut vielä isommaksi, olisivat Lindsayn munanjohtimet voineet revetä. Tämä olisi johtanut vakavaan verenvuotoon ja jopa menehtymiseen. David koki olonsa avuttomaksi.