Lehdet Bill Gatesin avioerosta ja hallituspaikoista luopumisesta: Miljardööriä epäilty naisten häirinnästä ja suhteesta työntekijään

Bill Gates puhui tiukasti Nigerian päättäjille 2:39
Microsoftin varakas perustaja on tullut tunnetuksi hyväntekijänä. Näin hän puhui taannoin Nigerian päättäjille: "Panostus koulutukseen ja terveyteen ei ole riittävä"

Microsoftin perustaja Bill Gatesin avioeron ja hallituspaikoista luopumisen taustalla voi olla tämän asiaton käytös naisia kohtaan, kertovat yhdysvaltalaismediat The New York Times ja The Wall Street Journal.

Lehtien perusteella nyttemmin Gatesista eronnut Melinda French Gates oli huolissaan miehensä yhteyksistä nyttemmin kuolleeseen, ihmiskaupasta syytettyyn Jeffrey Epsteiniin ja Gatesiin liittyneisiin häirintäsyytöksiin. Gatesilla kerrotaan myös olleen suhde työntekijäänsä.

News York Timesin haastattelemien lähteiden mukaan Bill Gates oli lähestynyt Microsoftissa ja hyväntekeväisyysjärjestössään työskennelleitä naisia. Hän muun muassa kutsui naisia kanssaan syömään tavalla, jonka kutsun kohde koki epämiellyttäväksi. Lähestymisyrityksiä on kuvailtu kömpelöiksi. Gatesilla tiedetään olleen suhde työntekijään vuonna 2000.

Bill Gates ja Melinda French Gates tapasivat töissä, joissa Bill Gates oli käytännössä esimiesasemassa Melindaan nähden.

Gatesin edustajien mukaan Gatesin luopuminen yritysten hallituspaikoista ei ole yhteyksissä nyt esitettyihin väitteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat