Posti-kiista saatiin päätökseen eilen, kun Palta ja PAU hyväksyivät sovintoesityksen. Postin lakko päättyi eilen, ja postityöläiset palasivat töihin heti ilouutisen jälkeen. Millainen suma Postille ehti muodostua kaksiviikkoisen rupeaman aikana?
Voit lukea Posti-kiistan ratkaisunhetkistä enemmän täältä.
Viimeisen parin viikon aikana moni virasto on varoittanut asiakkaitaan siitä, ettei kirjeposti kulje. Posti poikkeustilajohtaja Jarmo Ainasoja vahvistaa, että Posti-lakon vuoksi useat kirjeet, kuten laskut, aikakausilehdet sekä paperiset mainoslehtiset ovat edelleen matkalla vastaanottajilleen.
Purkuun menee viikkoja
Ainasojan mukaan suman purkamiseen menee muutamia viikkoja.
– Paperipuolella, eli se, mitä jaetaan postilaatikoihin ja -luukkuihin, siellä on jaettavaa. Eli puhutaan, että meillä on jakelutoimipaikoissa suman purkamismielessä postia ehkä noin 3–4 viikon aikana, Ainasoja kertoo Huomenta Suomen haastattelussa.
Vaikka sumaa onkin kertynyt kohtuullinen määrä, kuluttajan ei tarvitse pelätä sitä, että postilaatikko tai eteinen täyttyisivät valtavasta määrästä kirjepostia – Ainasojan mukaan postisumaa puretaan vähitellen, jolloin postilaatikolla ei tarvitse käydä normaalia useammin.
