Postin lakko toi kilpailijoille ennenaikaisen joulun – Matkahuollossa yksityisasiakkaiden määrä kymmenkertaistunut: "Olemme saaneet uusia pysyviä asiakkaita"
Posti on odotetusti menettänyt asiakkaitaan kilpailijoilleen lakon vuoksi. Suurin voittaja on Matkahuolto, joka on kasvattanut asiakasmääräänsä peräti 50 prosenttia. Matkahuollon pomo arvelee, että Posti ei enää saa kaikkia asiakkaitaan takaisin ja kilpailu lisääntyy.
– Meille tuli joulu ennen aikojaan, hymyilee Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola.
– Katselin juuri eilen asiakaslukuja ja ne ovat 50 prosenttia suuremmat kuin viime syksynä. Erityisesti tavalliset kansalaiset ovat löytäneet meidät. Heidän määränsä on kymmenkertaistunut.
Säilyvätkö uudet asiakkaat?
Matkahuolto on ollut kansan silmissä enemmänkin ollut yrityskaupan kuljettaja – ja kansalaiset noutavat sieltä enimmäkseen verkkokauppaostoksiaan. Lakon myötä suuri yleisö on yhä enemmän alkanut lähettää yksityisiä pakettejaan Matkahuollon kautta.
Matkahuolto on yhteistyössä Postnord-yhtiön kanssa noin 30 prosentin markkinaosuudellaan selvästi toiseksi suurin toimija Suomessa. Postin markkinaosuus on tänään noin 60 prosenttia.
– Lakosta seuraa se, että olemme saaneet uusia pysyviä asiakkaita, uskoo Jakola.
Hän myös ennustaa, että lakon seurauksena ihmiset siirtyvät kirjepostin sijaan yhä enemmän digitaalisiin lähetyksiin.
Miten Postin lopulta käy?
Myös muiden Postin kilpailijoiden kysyntä on kasvanut. Pienempien firmojen, tunnetuimpina Schenker, DHL ja UPS, yhteenlaskettu markkinaosuus on tänään noin 10 prosentin luokkaa.
Jos kilpailijoiden lakon myötä alkanut kasvu jatkuu, eikä asiakkaita palaa Postin tiskeille, lakosta on Postille vain haittaa. Niin sen pomoille kuin työntekijöille.
Näin on etenkin, jos Postin omistajaohjausstrategiaan ei saada selvyyttä - siis kysymykseen, mikä on Postin tehtävä: takoa valtiolle rahaa vai palvella kansaa?
Koko alaa uhkaa vielä uusi koettelemus, jos lakkoilevien postilaisten tueksi kaavaillut tukilakot toteutuvat.
Nyt tarvitaan sopua, ei alipalkkausta
– Silloin pysähtyy Suomi ja tämä riski on meidänkin tiedossa, tuumii Jaakola.
Matkahuollolla on jonkin verran omaa kuljetuskalustoa, mutta enimmäkseen alihankkijoilta tilattua kumipyörästöä. Jos AKT aloittaa tukilakon, se iskee Matkahuollon autorahtiliikenteeseen. Laivaliikenteen hyytyminen taas rassaa enemmän pieniä firmoja, jotka hoitavat pakettikuljetuksia yli maamme rajojen.
Niinpä Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola toivookin lopulta lakkoon sopua ja hänellä on myös selvä näkemys, millä ehdoin.
– Työvoimakustannukset ovat alalla 40 prosenttia kokonaiskustannuksista. Jo nyt Posti saa etuja alemmilla keskipalkoilla.
– Valtionyhtiölle ei ole sopivaa lähteä kilpailemaan halpatyövoimalla. Posti saisi siitä vain lisää kilpailuetua. Toivon reilua peliä - että toimisimme samassa markkinassa samoilla työehdoilla.
Uusimmat
-
11:40
Nyt sattui leukaan! Tästä Mestiksen pronssipelin taklauksesta paukahti iso jäähy
-
11:38
Ruotsin ulkoministeri vierailee Suomessa huomenna
-
11:38
Valvira sairaanhoitopiireille: Selvittäkää erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanne
-
11:36
Tilastot mykistävät viimeisetkin epäilijät – yllättävä Liverpool-pelaaja on valloittanut asiantuntijoiden sydämet: "Tässä hän on Euroopan, ehkä koko maailman paras"
-
11:31
Suomen armeijan vahvuudeksi laskettu aselaji auttaa Venäjää etenemään Itä-Ukrainassa "hitaasti, mutta tasaisesti"
-
11:24
Venäjä väittää ampuneensa alas hävittäjän ja ohjusten tuhonneen ammusvarastoja – MTV seuraa sotaa
-
11:23
"Et sä nyt voi mennä viikoks pois mun luota, se on väärin" – Syyte: Tamperelaismies surmasi avopuolisonsa veitsellä kun tämä toivoi eroa, MTV seuraa oikeudenkäyntiä
-
11:18
Presidentti Niinistö puhuu tänään Naton pääsihteerin kanssa – Stoltenberg: "Suomi hyväksyttäisiin nopeasti jäseneksi"
-
11:15
NBA-seurassa valmentajana toimiva ex-pelaaja pidätettiin petoksesta epäiltynä
-
11:11
Leijonissa pelannut puolustaja lopettaa uransa 30-vuotiaana – uusi rooli löytyi läheltä
-
10:58
Vaimo paljastaa: yksi asia voi saada uransa lopettaneen Tyson Furyn palaamaan vielä nyrkkeilykehään – "Tiedän sydämessäni"
-
10:53
Legorakentajat kohtaavat ihastuttavan haasteen – tällaisia Muumi-maailmoja kilpailijoiden käsistä syntyy
-
10:52
Oppositio lyttää valmiuslain uudistuksen täysin vajavaisena – näin oikeusministeri Henriksson vastaa kritiikkiin MTV Uutisille
-
10:50
Fortumin omistama Uniper ostamassa kaasua tavalla, jota EU-komissio ei suvaitse – näin Fortum vastaa
-
10:43
Ruotsin ulkoministeri vierailulle Suomeen – tapaa Haaviston
-
10:27
Putin voi kaivautua Ukrainaan kuin syöpäpesäke ja panna panssarit pysyviin puolustusasemiin, sanoo Britannia
-
10:26
Rallikilpailu vaati taas yhden uhrin – kuolleen kuljettajan vaimo nousi omin jaloin ulos onnettomuusautosta
-
10:24
Mitä kuohuviiniä vapuksi? Tämä "samppanjan ystävien arkiviini" on ainakin varma valinta – nappaa juomasuositukset!
-
10:14
KL: Koronatukia peritty takaisin sadoilta yrityksiltä – yhteispotti yli 5 miljoonaa euroa
-
10:13
Ruotsin prinssi Carl Philip ja Britannian prinsessa Beatrice yhdistivät voimansa – kunnianhimoinen tavoite
-
Lataa lisää
