Joulukortit ehtivät perille ajoissa! Postin lakon aikana syntyneen suman purkaminen heti vauhtiin: "Palaamme normaaliin arkeen niin pian kuin mahdollista"

Postin työntekijät palaavat töihin - poikkeustilannejohtaja kertoo, millä tahdilla kirjeitä kiikutetaan perille 2:49
Postin lakko päättyi keskiviikkona 27. marraskuuta.

Lakon ja tukkilakkojen päättymisen myötä Postin palvelut ovat jälleen käytössä.

Kolmatta viikkoa jatkunut Postin työehtokiista päättyi, kun kiistaan saatiin tänään keskiviikkona 27. marraskuuta ratkaisu.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta hyväksyivät valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoehdotuksen.

PAU:n lakot päättyvät välittömästi ja työntekijät palaavat työpaikoille.

Postin tiedotteessa kerrotaan, että kaikki Postin palvelut ovat käytössä ja lakon aikana syntynyttä sumaa päästään heti purkamaan.

– Olemme valmiina verkkokaupan Black Friday -sesonkiin sekä joulusesonkiin. Palaamme normaaliin arkeen niin pian kuin mahdollista, Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja kommentoi tiedotteessa.

– Osa lähetyksistä pystyttiin hoitamaan lakon aikana, ja pahalta sumalta vältyttiin. Kaikki palvelumme ovat nyt käytössä ja uutta postia voi lähettää.

Tämän hetken arvion mukaan lakon takia viivästyneet lähetykset saadaan valtaosin perille vastaanottajille viimeistään jouluun mennessä.

Joulukortit liikkeelle

Pieni osa lähetyksistä voi viivästyä tammikuun alkuun asti. Arvio täsmentyy, kun työ postinjakelussa alkaa.

– Lakon aikana Postin tiloissa säilytyksessä olleisiin kirjeisiin, aikakauslehtiin ja mainoksiin voi tulla useiden päivien tai jopa viikkojen viiveitä. Näitä lähetyksiä jaetaan vastaanottajille yhdessä lakon jälkeen postitettujen lähetysten mukana, tiedotteessa kerrotaan.

Joulukortit ja -paketit voi jo lähettää.

– Joulu on vuoden tärkein aika myös meille postilaisille. Olemme iloisia siitä, että rinnallamme työskentelee tänäkin jouluna noin 3 000 jouluapulaista. Meitä postilaisia jouluntekijöitä on yhteensä noin 20 000 palvelemassa asiakkaitamme, sanoo Ainasoja.

Lue myös:

    Uusimmat